Huono koiranomistaja

Osottauduin tänään varmasti monen (kenties fanaattisen) koiranomistajan mielestä todella surkeaksi "lajitoveriksi", kun en ollut jämpti johtaja Nalan suhteen.

Annoin sille sellaisen luisen, rouhetta sisältävän amerikkalaisen jalkapallon mallisen herkun. Siinä hetki sillä leikittiin Nalan "juttelumuristessa" ja mölistessä minulle ja koko maailmalle, sitten se meni yksikseen peuhaamaan sen kanssa sänkyyn möyhien peitot, tyynyt ja lakanat uuteen uskoon ja järjestykseen. Lopulta se kantoi väsyneenä aarteensa minun luokse ja lösähti sen kanssa läheisyyteeni sohvan viereen lattialle, herkku kuitenkin varmassa ja tiukassa valvonnassa pään vieressä. Kaikki vaikutti olevan mallillaan ja maailmanrauha oli ylimmillään.

Sitten se alkoi: vahtiminen ja panikoiminen pienimmästäkin liikkeestä, tietäen, että aarre on olemassa. Sitä Nala ei taas hetkeen ollut tehnyt. Tuntuu että nyt ollaan menty takapakkia taas ihan kaiken suhteen, sekä ulkona että sisällä. Suurena plussana kuitenkin mainittava lenkillä tapahtunut ihme, kun Nala havaitsi alakerran nartun pihalla ja valpastui hyökätäkseen sitä kohti, kun "tökkäsin" sitä kylkeen, ja se rauhoittui, vilkaisi minuun ja jatkoi matkaa. Rapun ovella kuitenkin piti vielä vähän kyttäillä.
Mutta siihen aarteen vahtimiseen.. Minun noustessa sohvalta Nala panikoi, otti herkkunsa äkkiä suuhun ja syöksyi sen kanssa olohuoneen pöydän alle turvaan, ettei vaan mamma syö sitä. Huoh. Siinä vaiheessa pidin vaan pienen palaverin Nalan kanssa ja annoin olla.

Tämä kuitenkin toistui. Toisella kertaa, josta saman moiseen tilanteeseen johtanutta tapahtumasarjaa en saa millään päähäni, minulla meni hermot ja menin ottamaan kyseisen luupallon neidiltä pois, jota se hautoi päänsä alla. Tyty päätti sitten päästää ilmoille vaimeaa murinaa, joka ei ollut enää leikkisää keskustelua, vaan hiljaista varoittamista (joka ei kuitenkaan ollut vielä sellaista, että koira kävisi käteen kiinni). Tämän lisänä huomasin pientä huulivibraa, eli pienen pientä kulmien nostelua. Tartuin Nalaa niskasta kiinni ja vedin sen pois sieltä pöydän alta, saaden kovemman lyhytkestoisen ja selvästi ärsytystä ilmaisevan murahduksen, jota seurasikin sitten pieni selkäsauna (ei mitään fyysistä huulesta nippaamista lukuunottamatta, en ole mikään eläinrääkkääjä) ja käskytys eteiseen omalle paikalle. Miettiköön siellä hieman asioita, vaikka ei se mitään mietikään. Luu lensi kaappiin. Tämä toimikoon nyt rangaistuksena. Luuta se ei enää edes muistanut saati kaivannut.

Omalle paikalleen komennon saaneena Nala ei saanut tapansa mukaan tulla edes parvekkeelle minun ja mieheni sinne mennessä hengittelemään raikasta kesäilmaa. Siirtyessäni makkariin (siellä on viileämpi olla kuin olkkarissa), huomasin ehkä 20 minuutin päästä Nalan sluibailevan ja hiippailevan kohti minua ja sänkyä, jossa makoilin elektronisen viihdekeskukseni kanssa, luulevan olevana täysin huomaamaton kuin pieni muurahainen metsäpolulla.. Siihen se tyynen rauhallisesti nousi viereeni painautuen ihan jalkoihini kiinni nukkumaan. Enkä raaskinut sitä ajaa siitä pois sen näkiessä unia jalat vipattaen ja pientä vikinää päästäen. Olihan minun rakkauteni nyt aivan liian söpö. Rangaistus oli kestänyt aivan liian kauan pikkuiselleni. En minä sitä kuitenkaan mitenkään huomioinut, enkä reagoinut sen huomionhakuihin sen kääntyessä selälleen rapsutuksia vailla, kiehnäämällä jalkojani vasten tai nostelemalla päätään ihmetellen, kun mikään ei tehonnut.. En minä kuitenkaan aivan kokonaan ollut leppynyt, vaikka toinen niin söpö onkin, mutta en osaa kuitenkaan olla myöskään aivan sydämetön.

-Suvi-