Uusi vuosi koitti, jälleen kerran. Nala vietti aattoillan yksin kotona kaikessa rauhassa, ei onneksi välitä juurikaan raketeista (muuten en suostuisi poistumaan kotoa). Sisällä ollessa se tuskin edes huomaa pauketta, ja ulkona käydessäkin heilauttaa korvaansa vaan harvoille jysäyksille.
Tälle vuodelle ei ole sen suurempia suunnitelmia koiraelämän suhteen, kunhan mennään ja möllötetään ja yritetään pysyä terveinä. Nala onneksi on ollut erittäin tervettä sorttia, ja toivottavasti myös pysyy sellaisena.
Jos tähän nyt taas näitä vähän pidempiä kuulumisia kirjottelisi, että pääsee sitten eteenpäin.. Vaan kun ei kauheasti taida olla mitään ihmeellistä, mistä kertoa.
Nalalla on ollut ongelmia syömisen kanssa (jo pidemmän aikaa), se ei yksinkertaisesti ole halunnut syödä. Tästä syystä hankin sille uutta ruokaa, Taste Of Wildia. On se maistunut hieman paremmin kuin edellinen (ProFormance Active Adult), mutta voisi se vielä paremminkin maistua. Välillä olen jopa joutunut "pakkosyöttämään" Nalaa, istumalla lattialla sen vieressä ja pitämällä kuppia sen edessä niin kauan, ennen kuin se on syönyt (en siis tunge väkisin ruokaa sen kurkkuun). Yleensä ruoka on näin mennyt, vaikkakin hieman vastentahtoisesti, mutta välillä on ilmassa pientä kapinaa irvistyksineen ja murinoineen. Minulle se on oikeastaan aivan sama, vaikka joutuisin aina istumaan Nalan ruokaseurana, pääasia minulle on, että koira syö. Nyt olen silloin tällöin turvottanut sen napuja, ajatellen, ettei syöminen tuntuisi siitä niin vastenmieliseltä, kun ei tarvitse ruokaa pureskella. Vaihtelevasti maistuu tämäkin. Kutsunkin tuota välillä mun urpoksi syömishäiriöiseksi tolvanaksi. Koira on kuitenkin onneksi hyvässä kunnossa ja saa tarvitsemansa ruuat syötyä, vaikka sitten pakottamalla.
"Pakkoruokinnan" jälkeen Nala on saanut pienen kana-seitiherkun ns. palkinnoksi, jos on syönyt ruokansa kokonaan, ja nykyään se syönnin jälkeen säntääkin iloisena, häntä heiluen keittiöön odottamaan palkintoaan. Hölömö koira.
Ensimmäisen paketin availua.
Jouluna tyty sai pyhien kunniaksi porsaan kieltä (ensimmäistä kertaa ikinä), jota keitin noin puolisen minuuttia, että se jää sisältä raa'aksi. Nala tykkäsi kovasti, ja saa sitä varmasti vielä tulevaisuudessakin. Tänä viikonloppuna se saa vaihtelun vuoksi porsaan sydäntä, samaan tapaan valmistettuna. Sitä se on syönyt ennenkin, ja rakastaa yli kaiken. Eli kipeä se ei ole, ainoastaan haluton syömään omaa kuivaruokaansa ;) Toisaalta, miksi kukaan haluaisi syödä, jos tarjolla on jotain parempaakin?
Lisäksi olen sen ruuan sekaan laittanut nyt hieman erilaisia penturuokia, joita sain veljeltäni, kun hän omistaa Nalaakin nirsomman koiran. Penturuuasta (=hiirenkakkaa, kuten minä sitä kutsun) Nala pitää ainakin omien havaintojeni perusteella enemmän kuin noista aikuisten koirien ruuista. Mietinkin tuossa loppusyksyn/alkutalven yhdessä vaiheessa, että ostaisinko sille säkin penturuokaa, mutta en kyllä ajatellut tätä toteuttaa, varsinkaan nyt, kun se ruoka menee alas.
Nala sai joululahjaksi nameja (anopilta), jonkun poron reisiluun tms (minun vanhemmiltani) sekä yhdistetyn aktivointielu-ruokakupin (minulta). Tuota lelua se hieman ihmetteli. Sen luukut aukeavat TOSI helposti, ja se onkin Nalalle turhan helppo, mutta tytyä ei juurikaan kiinnostanut sen kummemmin vempeleen toimintaan tutustua, vaan se nappasi koko härvelin suuhunsa ja viskeli sitä ympäri kämppää, tajuttuaan, että sen sisällä on nameja. Niinhän se tekee aina kongille ja namipallolle, niin miksei sitten tuollaisellekin? :D No, jahka kiinnostus sitä kohtaan sammuu kokonaan, annan kyseisen vempeleen eteenpäin ystävälleni.
Uutta härveliä ihmetellen.
Palaten jälleen syömisjuttuihin (vaikkei tämä sinänsä siihen kuulukaan), Nalalle on tullut ihmeellisiä "pakkomielteitä", varsinkin iltaruokailun/yöpalan jälkeen. Se hakee punaisen hihnansa (ja aina nimenoman sen punaisen) ja alkaa riehua sen kanssa. Aluksi, kun tämä tapa ilmeni, ajattelin sen komentava minua lähtemään ulos kanssaan, mutta ei.. Yleensä se juoksee hihna suussa sohvalle ja aloittaa hurjan painimisen, häntä heiluen, muristen ja välillä mölistenkin. En vaan voi olla nauramatta sitä katsoessani, vaikka pitäisihän se kieltää, sillä hihnat eivät ole leluja. Tuo on kuitenkin vähemmälle käytölle jäänyt, joten antaa painia, jos se sen mielestä kivaa on (ja koska muut hihnat se jättää rauhaan). Eilen illallakin se aikansa riehui ja kantoi sitten hihnan viereeni sänkyyn ja rupesi nukkumaan sen päällä tyytyväisenä. Kuten sanottu, hölömö hauva.
Sille on tullut myös tapa, että nimenomaan iltalenkiltä palattaessa sen täytyy saada kantaa flexinsä (jos se siis on käytössä) itse kotiin, eli raput ylös mennään niin, että minä kävelen perässä ja Nala menee edeltä flexi suussaan (ja hienosti kantaakin juuri siitä kahvasta kiinni pitäen) ja lukko vielä kiinni pannassa. Ylhäällä se sitten odottaa namia suuresta urotyöstään, ja kyllähän minä sille nameja silloin tällöin annankin siitä hyvästä. Ulko-ovestakin Nala vielä kantaa itse flexinsä sisälle, ja pitäisi sen varmaan pidempäänkin, mutta komennan Nalan tuomaan sen käteeni, ja laitan sen sitten hattuhyllylle, että Nala tajuaa "työn" olevan suoritettu.
Koska tämä nyt tuntuu olevan syömispohjainen postaus, niin jatketaan sitten sillä linjalla..
Nala söi tuossa muutama päivä sitten kanan luun. Olimme mieheni kanssa syöneet Hornetteja, ja sillä aikaa, kun hain puhelimeni makuuhuoneesti, varasti Nala olohuoneen pöydällä olevalta lautaselta luun. Kuulin haarukan kilahduksen ja rusahduksen sen haukatessa luuta, ja juoksin salamana olkkariin, josa Nala oli kyyryssä (olevinaan niin, ettei kukaan näkisi sitä) pöydän takana. Syöksyin koiran luo ja avasin sen suun, mutta sillä hetkellä se nielaisi, ja kaikki, mitä suussa sitten olikaan, meni alas. Ei ole siis täysin 100-prosenttisen varmaa, että se oli juuri luu, mutta pahoin pelkään.. Olen nyt muutaman päivän ajan hieman pelonsekaisin tuntein seuraillut koiraa, mutta siinä ei näy mitään huolestuttavaa. Se on aivan normaali, ulostaa normaalisti ja riehuu entiseen malliin. En oikein tiedä, kuinka kauan koiraa pitäisi seurailla normaalia tarkemmin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tilanteesta selvittiin (tai siis minä selvisin) onneksi pelkällä säikähdyksellä. Vaikka ei tuo tosiaan ole ensimmäinen vaarallinen asia, mitä Nala on syönyt, pentuna se söi moniakin asioita, mutta hengissä on edelleen (niistä muista asioista kenties joskus toiste).
Sillä taitaa olla jonkinlainen teräsvatsa, ja ainakin nopea aineenvaihdunta. Liekö sillä sitten mitään vaikutusta tässä asiassa. Joka tapauksessa pääasia on, että Nala voi hyvin, eikä sen käytöksessä ole mitään normaalista poikkeavaa. Tietenkin heti, jos jotain omituista ilmenee, mennään lääkäriin.
Ehkäpä nämä melko ruokaisat kuulumiset riittävät tällä erää. Palaamme astioille pian, siinä on tälle vuodelle koiramaista projektia.
-Suvi-
