Sunnuntaina oli ihanan aurinkoinen päivä pitkästä aikaa - siispä Nalan kanssa ulos palloilemaan ja kamera mukaan! Täytyy myöntää että mun vitutusaste nousi kyllä heti rapusta päästyämme muutaman asteen, sillä Nala vaan vonkusi ja suorastaan mourui, inisi ja vollotti huomatessaan meidän lähtevän pitkästä aikaa kohti läheistä metsätietä. Tuli mieleen vaan yksi ajatus: "Jos toi ei kohta pidä turpaansa kiinni, mä vedän U-käännöksen ja meen takas sisään, peiton alle murjottamaan." Hiljenihän neiti sitten, liekö lukenut mun ajatukset tai jotain. Pääasia kuitenkin, että päästiin jatkamaan matkaa.
Käytin myös pitkästä aikaa flexiä, jotta Nala saisi hieman vapaammin rymistellä pusikoissa, ja tyty otti siitä tietenkin kaiken ilon irti, tuntui välillä miettivän, että eikö flexin naru voisi olla vielä muutaman metrin pidempi. Ehkäpä hommaan sellaisen 8m flexin, haha. Metsätiellä kaikki meni hyvin - siihen asti, kunnes meitä vastassa oli valjaisiin köytetty pikimusta kissa. Ai kamala sitä Nalan reaktiota, kun se kyttäsi kattia kuin tapettavaa saalista. Yhden yhtä pihaustakaan ei Nalan suusta kuulunut, mutta sen tapitus oli läpitunkeva, joka porautui saaliiseen kyllä niin, että sen huomasivat kaikki. Kissan omistaja katsoi vähän kauhulla, kun vedin Nalan lyhyelle ja lähdin reippaasti kulkemaan heidän ohi. Yllätyksekseni Nala ei vetänyt lainkaan kohti kissaa, vaan teputteli suht rauhassa (paitsi mieleltään) mun vieressä, katse kuitenkin koko ajan naulittuna kohteeseen, silmiä räpäyttämättä. Huh, selvittiin ilman välikohtausta, eikä mun tarvinnut kaivaa kissaa Nalan kurkusta pois pahoittelujen kera.
Seuraavaksi suunnattiin koirapuiston liepeille, lähinnä tarkastamaan josko se olis tyhjillään - ja olihan se! Jes, Nala pääsi hieman juoksemaan (ja syömään heinää, se perkele), ja näyttikin nauttivan täysin rinnoin :) On se aina yhtä ihanan näköistä, kun oma koira nauttii ja pistelee täysillä menemään. Voi kun osaisi itsekin elää hetkessä ja nauttia kaikesta mahdollisesta. Hetken hiekkaa pöllyteltyään Nala vaipui omiin aatoksiinsa, söi heinää ja kulki miten tahtoi, kunnes puiston ohi käveli joku pieni koira hirveän räksytyksen säestämänä, jolloin Nala kaahasi kuin ohjus kohti aitaa. Mä siinä vähän pelkäsin, että loikkaako neiti aidan yli (se ei olisi kovinkaan vaikeaa tuolle antiloopille), mutta näin ei onneksi käynyt, vaan Nala kaarsi tyylikkäästi ja juoksi minun luokseni, kun kutsuin häntä :) Hieno tyttö.
Vähän ennen kuin lähdettiin puistosta, tuli portille massiivinen, mutta muuten suht pienikokonen bokseriuros omistajansa kanssa. Minä nappasin Nalan kiinni, kun en tiennyt miten tuo käyttäytyy, ja näytti se toinenkin hieman "yli-innokkaalta". Molemmilla oli karvat pystyssä, kun ne tutustuivat ja haistelivat toisiaan, sitten oli pieni leikkihetki ja sen jälkeen yksi erä nyrkkeilyä (myös Nala nyrkkeili, haha). Tämän jälkeen Nala hieman korotti ääntään (liekö saanut tassusta naamaansa tai jotain), ja sen jälkeen uros hermostui ja rupesi räyhäämään. Molemmat siinä aikansa räyhäsivät, kun mä päätin repiä Nalan tilanteesta pois (se siis oli edelleen hihnassa kiinni) ja lähteä puistosta. Kun avasin porttia, oli tuo herra bokseri tulossa hirmuista vauhtia ja rähinä päällä kohti meitä! Hui, vähän ehkä säikähdin, vaikkei se lähellä ollutkaan. Nala siitä suivaantuneena jäi uhmakkaasti tapittamaan nyrkkeilijäherraa, jonka omistaja nappasi hallintaansa. Matka jatkui tuimien, molemminpuolisten tuijotusten jälkeen.
Lähdettiin kulkemaan hiljalleen kohti kotia, ja käytiin hyppelemässä läheisellä kivimuurilla, että kehon "unohdetut" lihakset saisivat vähän herätystä. Nala loikki edestakaisin kuin vieteri, ja mä nauroin katketakseni. Hetken loikkimisten jälkeen istahdettiin kauniille kivirappusille katselemaan liikennettä, ja Nalakin tuntui olevan tyytyväinen pienestä hapenottohetkestä. Siinä istuskellessa näköpiiriin ilmestyi upea valkoinen, suurikokoinen mutta siro koira, joka kanteli ylpeänä keppiä (tai pikemminkin pientä puuta) suussaan. Lähdin Nalan kanssa köpöttelemään, ettei se vedä mua nurin pitkin rappusia, jolloin Nala päätti pistää jarrut pohjaan ja jymähti paikalleen - keskelle autotietä! Yritin siinä sitten repiä rakasta karvanaamaani eteenpäin, mutta vastus oli yllättävän kova. Valkean koiran omistaja nauroi, että päästä nyt toinen moikkaamaan, kun noin kovasti haluaa. Eipä Nalaa muuten irti siitä autotiestä olisi saanutkaan, joten mentiin moikkaamaan. Molemmat koirat olivat varautuneita, ja valkea piti tiukasti kepukastaan kiinni. Lopulta syntyi rähinä, kun Nala meni liian lähelle keppiä; koirat erilleen, valkean omistaja heitti kepin huitsin v*ttuun ja sähähti koiralleen "ja sinähän et täällä minkään kepin takia rupea rähisemään!", ja uusi tervehdysyritys. Nyt se menikin jo paremmin, ja hetken haistelun jälkeen tiet erosivat ihan hyvillä mielin. Että sellainen rähinäsunnuntai, hah.
Siinä istuskellaan tyylikkäästi.Maanantaina mun faija halusi taas lainata Nalaa mukaansa mökille, että pääsee neiti juoksemaan, ja olihan se kuulemma juossutkin. Sen huomasin myös minä illalla, kun tuo turilas jaksoi hädin tuskin syömään nousta. :) Faija ja Nala haki mut autolla töistä, ja kuulin siinä sitten päivän tapahtumia Nalan osalta - suurin osa mukavia, mutta oli joukossa yksi erittäin inhottavakin tapaus. Mökillä oli ollut pieniä puunkaatohommia, ja Nala oli meinanut jäädä kaatuvan männyn alle!! Oli ollut about puolesta metristä kiinni, että mun koirasta olisi tullut pannukakku. Hyi. Siitä tuli pientä (eikä ihan niin pientäkään) sanomista faijalle. Perkele. Mutta kaikki päättyi kuitenkin hyvin, ja mun karva-armas on kunnossa ja turvallisesti kotona. Mökkeilystä kenties pieni tauko, ainakin niin kauan kun siellä puita kaadellaan.
-Suvi-
