*TTU *KELE

Tästä taudista ja jatkuvasta päänsärystä johtuen mulla on hermot aivan järjettömän tiukalla. Pienikin ärsytys ja koko maailma tärisee kun raivoan. Ja kohteena valitettavan usein on Nala. En tiedä, perseileekö se oikeasti vai mitä tässä nyt on meneillään. Sille on nyt tullut joku ihmeen pakkomielle AUTOIHIN!! Kyllä, ihan oikeisiin autoihin. Joka hemmetin nelipyöräistä kummajaista pitää mennä haistelemaan, ja jos joku kyseinen peltilehmä erehtyy hidastamaan meidän kohdalla tiellä, niin voi körnä minkä mekkalan tää yks karvapää aloittaa. Kauhea itkuvalitus ja hihnassa rimpuileminen. Hän haluaisi jostain syystä päästä jokaisen auton kyytiin. En tajua. Ja mulla meinaa sitten toivo loppua.

Aah autoja.. Ihanaa! *nuuh*

Tuossa eräs aamu tultiin rapusta, kun rappujen eteen ajoi sitten joku työmies pienellä autollaan. No, tuttu ja ah niin ihana mekkalahan siitä syntyi, ja ohi kulkevat ihmiset tuijottivat mua, kuin olisin kiduttanut Nalaa, vaikka pidin sitä vaan pannasta kiinni, ettei se rimpuile niin kamalasti. Lopulta se meteli ja taistelu vapaudesta äityi niin voimakkaaksi, että mun oli kaadettava Nala ja alistettava se siihen paikkaan. Hiljainen "itku" jatkui hetken, kunnes Nala näki autosta nousevan pitkätukkaisen työmiehen, ja tuntui tajuavan, ettei se ollutkaan meidän tai mun vanhempien auto. Omituista tässä on se, että Nala tunnistaa molemmat kyseiset autot aina täydellisesti, eikä ole koskaan tehnyt näin.. En tajua. Noh, hetken maassapötköttelyn jälkeen voitiin jatkaa matkaa, kun Nala oli rauhoittunut. Mutta eikö sen sitten ollut heti pakko rynnätä haistelemaan tien viereen pysäköityjä autoja. Ja mun korvista nousi savu. Kovaa ja korkealle. Hetken jaksoin sitä perseilyä, sitten istahdn jalkakäytävän reunalle enkä liikkunut siitä mihinkään. Ensimmäistä kertaa Nala ei siitä syystä aloittanut konserttia, istui vaan hämillään mun viereen. Sitten mun pinna ei vaan kestänyt, vaan painuin kotiin.. Oli Nala kuitenkin jo tarpeensa tehnyt. Seuraavat lenkit menikin sitten vähän paremmin, mutta tätä samaa rumbaa on nyt jatkunu päivittäin. ARGH! Onko koirani aivojen tilalle ilmesynyt perse, vaiko pään täydeltä sitä itseään, p****a?


Perseily jatkui tänään päivälenkillä, autoja piti "tutkia" aina kun mahdollista. Käveltiin urheilukentän ohi, jossa jotkut nuoret miehet pelasivat jalkapalloa, ja siitäkös tuo pallofriikki riehaantui: perse maahan, tiukka katse palloon ja surkeaa laulunluritusta. Miehetkin kääntyivät meitä tuijottamaan naureskellen, jolloin päätin vähin äänin häipyä maisemista.. Kotipihalla päätin, että istun nurtsilla olevalla penkillä hetken, kun tiedän Nala tykkäävän möllöttää siinä. Eikö siihen sitten ajanut joku auto, ja se perhanan konsertti alkoi uudestaan -.-

Pallo!

Minä jatkan sairastelua, toivottavasti tätä ei kauaa kestä.

-Suvi-

PS. Kyllä se Nala on mun rakas vauva kuitenkin.