HYVÄÄ JOULUA 2011

-Suvi-

Pieni tietopaketti Nalasta

Koiran nimi?
- Nala
Ikä?
- n. 3v 7kk
Rotu?
- Sekarotuinen, Siperianhusky-Itäsiperianlaika -mix
Sukupuoli?
- Narttu
Harrastus?
- Ei mitään virallista. Hassuttelu :)
Mistä saitte koiranne?
- Miehen entisen työkaverin kautta
Paljonko koira maksoi?
- 300e
Koiran lempiruoka? (esim. kana , riisi)
- Kaikki ihmisten ruoka :D
Koiran lempilelu?
-Pallot. Ihan sama minkä kokoinen pallo kyseessä, Nala rakastaa.
Luonne?
- Ihana. Vähän ärsty ja arka, mutta ihana juuri tuollaisena.
Temput joita koirasi osaa?
- Tassu, toinen tassu, pyöri, kieri, ylös (hyppy makuuasennosta ylöspäin), hae panta, namin heittäminen kuonon päältä suuhun
Mistä koira pitää?
- Hellyydestä, riehumisesta, nameista, lenkeistä
Mistä koira ei pidä?
- Muista koirista :D Imurista, vessasta
Lempitemppu?
- No ei oo mitään tiettyä, tuo hölmö tuppaa tekemään kaikki mahdolliset putkeen, kun näkee namin, mutta kyllä se niitä tassuja heittelee eniten
Ulkonäkö?
- KAUNIS. Musta muuten, mutta vatsa, tassut, rinta ja osa naamasta valkoisia ja hännän päässä sievä valkoinen tupsu. Kuvista näkee paremmin, kuin mitä mun selityksistä ymmärtää :D
Omalaatuisin tapa?
- Leukojen loksuttelu xD Jotain niin söpöä. Toinen on myös "tyhjän kaivaminen", kun se makaa kyljellään ja kaivaa ilmaa molemmilla etutassuilla.

-Suvi-

Pelkoa ja kauhua painajaisissa

Näin tossa yks yö ihan kauheeta unta liittyen Nalaan. Niin kauheaa, että melkein itkin, kun heräsin. Ei enää tällaisia, kiitos. En nyt mitenkään yksityiskohtaisesti rupea selittämään, koska siitä ei kukaan tajuaisi piirun vertaa, joten selitän vain pääpiirteittäin (enkä edes halua miettiä yksityiskohtaisesti, muuten multa pääsee taas itku, kun ajatuskin kauhistuttaa). Oltiin mun miehen kanssa ulkona kävelemässä ja Nala juoksenteli vapaana meidän lähettyvillä. Yhtäkkiä Nala juoksi pois midän luota, pysähtyi ja meni maahan makaamaan tuijottaen eteenpäin. Kuului murinaa, joka voimistui voimistumistaan, ja koko koira jännittyi ja rupesi tärisemään. Juoksin Nalan luokse nähdäkseni, mille se murisee, ja sillä samaisella hetkellä, kun saavuin paikalle, ampaisi Nala salamana matkaan - kohteenaan kettu. Kettu lähti pinkomaan pakoon pää kolmantena jalkana, ja nämä kaksi karvakasta katosivat näköpiiristä. Mua vähän ahdisti, mutta jatkettiin miehen kanssa seikkailua.
Jätettiin tavarat (mukaanlukien kännykkäni) jollekin bussipysäkille ja jatkettiin matkaa. Monen tunnin ja seikkailun jälkeen palasimme pysäkille, ja minä aloin olla jo huolissani Nalasta. Kummastelin, kun kukaan ei ollut vienyt kännykkääni ja sanoin miehelleni lähettäväni isälleni tekstiviestin, että katselee hieman ympärilleen autoa ajaessaan, jos Nala tulisi jossain vastaan, ja ilmottaisi minulle näköhavainnoistaan välittömästi. Viestittelyn jälkeen käännyin ympäri ja katsoin jostain syystä tielle, lähes jalkojeni juureen - Nala makasi maassa. Katsoin ensin sen makaavan pienessä kerässä, kuten se yleensä nukkuu. Karvoja oli lähtenyt tuppoina, koira näytti lähes kynityltä. Ehdin melkein jo huokaista helpotuksesta, että Nala olikin "tallessa", mutta kun olin koskemassa Nalaan, huomasin, ettei sillä ollut takaruumista - se oli revitty (tai repeytynyt, tai syöty tms.) vyötäröstä alaspäin irti, takaruumista ei enää vain ollut. Ja Nala oli vielä hengissä, juuri ja juuri. Rupesin itkemään hysteerisenä ja lähetin isälleni viestin toisella kädellä Nalaa silittäen: "Ei tarvitse enää, Nala on kuollut.", ja sitten heräsin. Paniikissa, itkun partaalla ja erittäin ahdistuneena. On tainneet nämä lähiaikoina lehdissä näkyneet susitapaukset jäädä kummittelemaan jonnekin mielen syövereihin.. :( Ei enää ikinä tuollaisia unia.

Mutta asiasta viidenteen, etten enää ajattelisi tuota hirveää painajaista. Opetin eilen Nalaa kantamaan esineitä. Nätisti se käveli mun perässä suihkugeeli suussaan keittiöstä vessan ovelle :) Mun rakas tyttö. Yleensä se ei suostu kantamaan mitään "vieraita" esineitä, mutta nyt se suoriutui lähes täydellisesti! "Lähes" siksi, että se päätti heittää suihkugeelipullon sinne, minne itse halusi, eikä antanut sitä käteeni, kuten pyysin. Mutta hieno tyttö silti, ja loistava suoritus :)

Ja toinen iloinen asia: Tänään on/oli mun ja mieheni 7-vuotispäivä! Tähän loppuun vielä kuva kauniista kukkakimpusta, jonka hän minulle aamusella kävi hakemassa :) Huomenna menemme ulos syömään tämän kunniaksi.


-Suvi-

Koira, joka ei antanut omistajansa nukkua

Argh! Nyt hajottaa ja pahasti. En ole viime yönä nukkunut varmaan tuntiakaan, vaikka olisi ollut mahdollisuus nukkua 9 tuntia.. Nala ilmeisesti vaan oli sitä mieltä, että mun ei tarvitse nukkua, ja että ainoastaan hän itse ansaitsee unet. Nukuin siis divaanisohvallamme, ja Nala pitkin yötä käveli ylitseni, repi peittoani ja asettui niin, etten itse pysty vaihtamaan asentoa. Ja vaikka sitä ei varmaan moni usko, niin tuo koira ei helpolla liiku, kun on asettunut käppyrälle jonnekin. Koita siinä sitten repiä peittoa itsellesi tai työntää koiraa jaloillasi niin että saat suoristettua itsesi, tai lähes mitä muuta tahansa, tuo koira ei liiku. Se vaan möllöttää ja mulkoilee, ja joskus jopa nukkuu niin sikeästi, ettei edes tajua mitään. Kun Nalan häätää pois, se odottaa niin kauan, että nukahdat, ja rymyää sitten taas päällesi. Sniikki koira. Ensi yönä taidan lukita koiran olkkariin ja nukkua itse rauhassa sängyssä. Aamulla sitten, kun avasin silmäni, käänsi koirani tyytyväisenä kylkeä ja jatkoi uniaan. Näin tällä kertaa, eipä siinä sitten mitään. Saa nähdä, onko ensi yökin yhtä taistelua.

Kyllä mä tykkään, että Nala nukkuu vieressä, mut tää meni jo vähän yli rajan :D

-Suvi-

Aamulenkin ikävä yllätys ja uusia ruokatuulia

No niin, olis aika taas kirjoitella, ettei blogi vajoa hiljaisuuden puolelle ;) No ei (tai siis joo mut ei), on mulla ihan asiaakin. Aamulenkille lähtö tuntui mukavalta, ulkona aste tai pari pakkasta, ei kauheasti ihmisiä liikenteessä ja ilma oli ihanan raikkaan tuntuinen. Aamulenkin ihanuus muuttui kuitenkin kauhunsekaiseksi, kun heti meidän talon nurkalla, Nalan touhutessa pusikossa, katselin maata ja silmiini osui jotain, mikä ei todellakaan kuulu luontoon, saati koko maailmaan: HUUMENEULA!! Ei todellakaan hyvä juttu, kyllä siinä pieni paniikki meinasi iskeä, koska Nala tepastelee kyseisellä nurmialueella lähes päivittäin. No, pitänee muuttaa lenkkireittiä (vaihtelu virkistää muutenkin), ja tutkailla ympäristöä tarkemmin, ettei käy mitään vahinkoa. Katselkaa hyvät ihmiset vähän, missä koiranne kulkevat, ettei tapajdu ikäviä yllätyksiä. Oonkin tässä nyt koko aamun miehelleni kironnut, että kaikki maailman nistit voisivat kerääntyä yhteen ja hypätä tulivuoren syövereihin vieden piikit ym. aineet ja välineet mukanaan. Hyi, vieläkin puistattaa.

Mutta sitten mukavampiin asioihin, eli sain Nalalle vihdoin haettua "oikeaa" ruokaa, eli ihan merkkikamaa, ProFormancen Adult Active (tai jotain sinne päin). On kyllä niin pientä napua, että huh. Hiirenkakkaa, kuten ystäväni ilmaisi :D Annoin Nalalle heti 4dl sitä (ja 1dl vanhaa halpista), ja hyvin näytti maistuvan, joskaan Nala ei kuitenkaan riemuiten syöksynyt kupille, kuten halpisruuan kohdalla. Omituinen koira, kun ei laatu kelpaa, hah. No, pääasia, että maistui ja että nyt on ruokaa, jossa ravintoarvot ovat enemmän kohdillaan. Toivotaan, että neiti jatkaa syömistä kuitenkin samaan malliin (joskaan tuota uutta ruokaa ei sentään 15-20dl/pv tarvitsisi syödä), kun on nyt saanut vähän lihaa luidensa ympärille. :)

Voin suoraan sanoa, että Nala näyttää todella hyvältä tällä hetkellä. Ainahan se on kaunis ollut, ja turkki hyvässä kunnosa, mutta nyt kun vyötäröön on saatu HIEMAN (ja oikeesti vain hieman) pyöreyttä, näyttää tyty todella hyvältä. Ja saihan se eilen kehujakin ulkona. Mun pullero. No ei se oikeasti ole yhtään lihava, kutsun sitä vaan pulleroksi, kun sen vyötärö on leventynyt ja se on niin suloinen. Ai niin, kävin myös punnitsemassa Nalan! Tyttö painaa 20,55kg. Aaaww! Harmittaa, kun en ole sitä useammin käynyt punnitsemassa, niin en nyt tiedä, paljonko painoa on tullut lisää. Jonkun verran kuitenkin, kun sen voi selvästi nähdä :) Kunhan nyt yli 20kg pysytään, niin olen tyytyväinen. Onneksi voin käydä punnitsemassa neitoseni vaikka päivittäin.

Koitetaan nyt unohtaa se iljettävä huumeneula, ja iloitaan Nalan terveydestä!

Ja koska kuvattomat postaukset eivät miellytä silmääni, laitan tähän kuvan viime kesältä, 7.7.2011

-Suvi-

Unihiekan tuoksu

Rekvisiittana meidän vanhan sohvan Nalan repimä sohvatyyny (tai siis vanut)

En tiedä, onko tää kaikilla koirilla, vai vaan joillain, mutta Nala tuoksuu erilaiselta nukkuessaan/herätessään kuin valveilla ollessaan :D Ja mä rakastan sitä tuoksua, pidätte mua outona tai ette. En tiedä millä sanoilla sitä tuoksua voisi kuvailla.. Se ei ole tunkkainen, mutta jotenkin sen tapainen, mutta positiivisessa mielessä. Nalan kaulassa on kyllä välillä myös Kindersuklaan tuoksu, en tiedä mistä se tulee, vai onko mun koiran "ominaistuoksuna" kinder? :D Tuoksukoira, hehheh.
Toinen haju/tuoksu, mistä tykkään, on Nalan tassut, ja varsinkin silloin kun se on nukkunut. Mun mielestä ne haisee ihanalle (nyt kaikki pitää mua varmaan jotenkin erittäin omituisena, mutta näin se vaan on)! Nala ei vaan oikein aina ymmärrä sitä, kun välillä kävelen sen luo (esim. jos se pötköttelee sohvalla), tarraan sen tassusta kiinni ja haistan sitä :D vähän sen ilme on aina sellainen "O_o", mut on se jo aika tottunut. Oon tullut siihen tulokseen, että se on unihiekkaa, koska koiranu tuoksuu parhaalta herätessään. Muuta vaihtoehtoa ei ole, hah. Haistelkaa ite koirianne, ni ymmärrätte mua paremmin! En ole friikki.

-Suvi-

Piiiitkän ajan kuulumisia!

Lumisia maisemia viime talvelta..

Mitähän kaikkea sitä tähän nyt höpöttäisi, kun on ollut liian pitkä tauko? Hmm.. No ainakin voin todeta nykhetkeen viitaten, ettei tänne mitään lumimyrskyä tullut, vaan ensin tuli taivaan täydeltä räntää ja myöhemmin sekin muuttui vesisateeksi :( Kamala tuuli on ollut, eli mahdollisimman kurja sää minulle (ja muille karkakorvien omistajille) ulkoiluun. Nala se mennä tepsuttaa normaaliin tahtiin eteenpäin, säikkyy kylläkin tuulen aiheuttamia kolahduksia välillä, kuten minäkin. Kävimme äsken aamulenkillä, ja minä mietin koko ajan, että milloin joku puu rysähtää meidän päälle. Ei, minulla ei ole vilkas mielikuvitus.

Se lumi olisi kyllä niin tervetullutta, tulisi mukavampi olo ja valoisampaa, ja kun tiedän miten paljon Nala rakastaa lumessa piehtarointia ja kinoksissa sukeltelua, niin mua harmittaa sen puolesta (vaikka ei se sitä silleen osaa varmastikaan kaivata). Katselin tässä just kuvia viime talvelta, kun kinokset oli korkeammat kuin koskaan. Kuvista muistan myös hetket, jolloin Nalasta suorastaan huokui onnellisuus, kun se sai möyriä pehmeässä lumessa, syödä sitä, tunkea naaman sinne, kaivaa ja ihan vaan riehua.. Voi että, sitä kaipaan kyllä lumessa. Toisekseen koiran "liikuttaminen" on helppoa silloin, kun lumikinoksissa piehtarointi on maailman paras juttu: flexi käteen, koira kinokseen ja siellähän sitten kuluttaa energiaansa :D Voi lumi, tule jo.

Palataanpas nyt tähän blogitauon aikaiseen elämään.. Mitähän tässä on tapahtunut.
No Nala ainakin karkasi tuossa joskus ollessamme lenkillä, ei tosin kauas, mutta kuitenkin. Meillä oli vähän sukset ristissä ja kirosin kovaan ääneen, kun yhtäkkiä Nala kiepsautti päätään erittäin mielenkiintoisesti, ja samassa huomasin neidin päässeen irti pannasta. PANIIKKI! Voitte vaan kuvitella. Komensin sen takaisin, eikä tuo pöljä tuntunut edes tajuavan vapauden koittaneen, käveli hölmistyneenä mua kohti ja mä loikkasin sitä kohti kuin kotipesälle juokseva pesäpalloilija :D Siinä sitä maattiin sitten tienposkessa molemmat. Kyllä meitä vähän omituisesti katsottiinkin. Mutta tulipa pantaa kiristettyä taas pitkästä aikaa, hah.


Nala on myös koittanut näyttää alakerran samojedille, kuka on rapun mahtavin akka - oli kuulemma näkkäissyt toista neitokaista poskesta, kun olivat törmänneet, joskaan Nalalla ei ollut kuulemma edes karvat pystyssä. Rapussamme on ikuinen valtataistelu, kun täällä asuu 3 narttua + Nala. Itsehän en tuosta älikohtauksesta juurikaan tiedä, sillä mieheni kertoi näin tapahtuneen kerran, kun hän tuli Nalan kanssa mua vastaan metrikselle, kun pääsin töistä. Tiedä sitten, vaikuttiko tuo pieni välikohtaus näiden karvaperseiden väleihin mitenkään. Eiköhän nuo vihaa toisiaan tasan yhtä paljon kuin ennenkin :D

Me saatiin tuossa apauttiarallaa 3 viikkoa sitten uusi sohva (vihdoinkin!!!!), musta ihana divaani. Siitäkös Nala riemastui, ja koittaa kovasti omia tuon divaaniosan itselleen, vaikkakin se on mulle varattu. Haha. Mutta kyllä me molemmat siihen mahdutaan, sopu sijaa antaa. Nyt on siis iso sohva, jolla vetää rallia. Minä tosin olen yrittänyt hillitä sitä rallaamista, ettei tuo sohva menisi heti rikki. Mutta kyllä siitä on jo parit sutimisjäljet löytynyt. Sohvassa on se hyvä puoli, että siinä on vaihdettava verhoilu, jos sattuu jostain syystä likaiseksi menemään, ja toisekseen kangas on niin tiivistä, että Nalan karvat on ihan tajuttoman helppo imuroida pois siitä, ilman mitään turhia taisteluita. Siis aivan ihana :) Toinen huippujuttu Nalan (ja itseni) mielestä on, että sohvassamme on JALAT! xD Entisestä sohvastamme oli jalat rikki, joten istuimme lähestulkoon lattiatasolla. Tuntui hassulta ensimmäisen kerran istua tuohon, kun se on jo jalkojensa ansiosta about 15-20cm ylempänä ja sen lisäksi siinä on erittäin muhkeat istuintyynyt. Hihi, kotiimme saapui taivas. Mutta palatakseni sohvan jalkoihin, Nala riemastui huomatessaan pääsevänsä sohvan alle! Pentunakin se hengasi mieluiten sohvan alla, ja olikin järkytys kun vanhan rotiskon jalat poistettiin. "Minne minä nyt menen?" No, onneksi sohvapöytämme oli (ja on vieläkin) sen verran iso ja korkea, että Nala mahtui loistavasti sen alle. Ei se kuitenkaan sama asia ollut. Nyt tuo sohvan alusta on varsinainen luola, ja siellä on muuten ihan hyvin tilaakin (kyllä, olen kurkannut). Sohvan verhoilu laskeutuu lattiaan asti, joten Nalalla on siellä mukava pimeä paikka, jonne mennä, ja jossa toinen saa olla ihan rauhassa omissa oloissaan (vaikkakin viihtyy erityisen hyvin juuri siinä divaanilla).

Ihana uusi divaanisohvamme! Ja Nala parhaalla paikalla, hah.

Ainoa miinus siinä on, että jos Nalalla on jotain hyvää (luu tms), jota se rupeaa suojelemaan syystä tai toisesta, se vie sen sohvan alle. Ja voin sanoa, että sitä on aika v*maista repiä sieltä pois. Koira on jäykkä kuin tikku paskassa ja murisee pitäen kynsillä kiinni lattiasta :D "Älkää viekö mun herkkuja!!" Ei se koskaan ole edes yrittänyt näykätä, joten ei sitä nyt niin vaarallista ole sitä sieltä vetää poies (varmasti sitäkin vituttaa!), mutta raivostuttavaa kylläkin. Kyllä koiran saa vikkelästi pois sohvan alta, kun ottaa imurin käyttöön. Sen takia en Nalalle juurikaan anna mitään "pitkäaikaisia" herkkuja, ettei se rupea niitä suojelemaan ja jemmailemaan, mutta mieheni meni juuri ostamaan Nalalle sellaisen mukavan, pienen, puolimetrisen luun :D Hetkittäin se saa sitä syödä, mutta sitten se laitetaan kaappiin.

Eilen, kun oltiin ilta pois, jätettiin kyseinen luu Nalalle siksi aikaa, ja kotiintullessamme unohdin ottaa sen pois siltä. Heräsin yöllä siihen, kun Nala paniikissa syöksyi sohvan alle (nukkui siis jaloissani), kun sen luu oli siellä. Argh. No, luu lähti kaappiin, mutta kohta se mulkoili mua varautuneena taas sohvan luona. Komensin koiran pois, nostin verhoilua ja kurkistin alle - jokin vaalea möykky siellä oli. Kurottelin aikani, kunnes sain kyseisen möykyn kaapattua käteeni, jolloin huomasin sen olevan SALAATTIKERÄN käntty ja vähän siinä ympärillä salaattia. Perhanan koira, oli käynyt roskiksella :D Salaatti lensi roskiin, ja unet saattoivat jatkua, meillä kaikilla.

Palaten noihin herkkuhiin, mitä Nala nykyään saa, on Nalan ehdoton lemppari jännepalat. Niin loistavia, ei kamalan isoja, mutta kestää kuitenkin hetken syödä. Tosin olen huomannut, että syöminen kestää vaan joskus, ilmeisesti vain silloin kun neiti päättää nautiskella, muutenhan ne menee yhtä sukkelaan kuin melkein kaikki. Erään kerran annoin Nalalle lihatäytteisin naudan sorkan. Sen mussuttamiseen Nalalla upposi toista tuntia, kun (onneksi) kerralla päätti syödä koko systeemin. Hyvin näytti maistuvan, mutta silloisen yön aikana Nala oli oksentanut kaksi kertaa. Ei mitään teräviä sirpaleita, mutta kuitenkin. Tuolla on vielä toinen samanmoinen kaapissa, ja olenkin miettinyt uskallanko sitä antaa. Noh, pitää katsoa. Voihan se olla, ettei vatsa vaan ollut tottunut (Nala ei ole koskaan ennen saanut sorkkaa), ja seuraavalla kerralla kaikki sujuu paremmin, mutta pysykööt ajatus nyt toistaiseksi vielä tuolla mietintämyssyssäni.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, toivottavasti vastaisuudessa ei tule ihan näin pitkää taukoa. Jatketaan talven odottelua, eiköhän se sieltä kohta tule, jos oikein kovasti yhdessä toivotaan.

Itsenäisyyspäivänä oli jo maassa hieman lunta, mutta ne suli pois :(
6.12.2011 klo 12.07

-Suvi-

Ulkosivuremontti

Blogi ei ole kuollut :) Anteeksi liian pitkästä postaustauosta, on ollut vähän muuta. Nalalla kaikki ok. Terve tyttö, kuten aina. Päätin eilen tehdä talvisen ulkosivuremontin, että tulisi vähän enempi talvitunnelmaa, kun sitä lunta ei tuonne ulos näytä tulevan, ei sitten millään.. Viikonlopuksi on kyllä luvattu lumimyrskyä! Lunta kiitos joo, mutta ei tarvitsisi sentään vaakatasossa sataa päin näköä :) Nalakin jo kovasti odottaa kinoksia, joihin sukeltaa.. Tänään myöhemmin käyn läpi vanhoja videoita, josko sieltä jotain arkistojen aarteita löytyisi, ettei teidän lukijoiden tarvitsisi vaan samoja vanhoja juttuja selailla.

Olemme siis hengissä ja voimme hyvin! Kiitos, ettette ole kadonneet minnekään tämän laittoman pitkän tauon aikana. Jotenkin sitä vaan aina ajattelee, että "no mä postaan huomenna", ja hups, sitten onkin vierähtänyt 1,5kk :O

En tiedä, miltä ulkoasu näyttää teidän näytöillänne, itse kun tein tämän miniläppärillä. Kertokaa ihmeessä, jos kaikki on päin mäntyjä :)

-Suvi-

Oravanmetsästyspäivä

Yleensä mä olen melko iloinen ja jopa kiitollinen siitä, että lenkkireitin (/-reittien) varrella on puita. Eri näköisiä, värisiä ja kokoisia puita. Puut kuuluvat luontoon ja kaunistavat maisemaa, ja näin syksyisin rikastuttavat ympäristöä värikkäillä lehdillään. Maisema ilman ainuttakaan puuta on jotenkin ontto. Alaston ja kalju.

Tänään mä en kuitenkaan kiitellyt puiden olemassoloa. Nala bongasi aamulenkillä ENSIMMÄISEN vastassa olleen puun juurella oravan - kurre säntäsi puuhun tuhatta ja sataa, ja Nala säntäsi puun luokse (ainakin tuhatta ja miljoonaa). Möllötettiin kyseisen puun juurella sitten pari minuuttia, kunnes orava päätti vaihtaa maisemaa ja hyppäsi seuraavaan puuhun. Ja niin mekin menimme nököttämään seuraavan puun juurelle muutamaksi minuutiksi. Kovasti Nala tuntui kuvittelevan pystyvänsä kiipeämään puuhun, ainakin siitä päätellen, miten neiti nousi ja loikki puuta vasten silmät tuikkien. Tai sitten se ajatteli ravistaa oravan alas puusta. Tai kenties orava tulisi kiltisti alas ajatuksen voimalla? Tuijotukseen tyty kuitenkin lopulta päätyi. Tämän episodin jälkeen meidän pitikin pysähtyä tarkastamaan JOKA IKINEN reitin varrella vastaantuleva puu oravien varalta. Ja voin sanoa, jo pelkän pikaisen kusetusreitin varrella on KYMMENIÄ puita :D Mahtoi meidän eteneminen näyttää sivullisen silmin melko mielenkiintoiselta..

Vielä mä saan sut kiinni..

-Suvi-

Viikonloppuyökyläilyä

Nala oli viime viikonloppuna kaksi yötä hoidossa mun vanhemmilla, kun mulla oli lauantaina ensin duunia ja siitä suoraan lähtö työpaikan virkistysiltaan/pikkujouluihin. Syömään ja katsomaan Jope Ite! -show'ta. Ilta meni ihan hyvin ja olin siinä 01 aikaan kotona.

Miehike vei Nallukan perjantaina yhden aikaan päivällä vanhemmilleni, ja Nala oli yhtäkkiä (kuulemma) kaiken sen alkuriemun jälkeen, kun "isi" oli hyljännyt hänet sinne, järkyttynyt ja tajunnut tilanteen. Pitkin iltaa se oli surkeana istunut tai maannut ulko-ovella ja vinkunut hiljaa. Toisella oli koti-ikävä (tai niin mä ainakin tahdon kuvitella, hah)! Voi pientä. Perjantai meni siis ikävöidessä, mutta lauantaina Nala oli nauttinut täysin rinnoin ja raahannut hihnaansa faijalleni "joka viides minuutti" :D Ovela tyttö, kyykyttää hölmöjä. Faija lähetti mulle lauantai-iltana tekstiviestin, jossa kirosi syvästi mun "Hae panta/hihna" -tempun opettamista Nalalle.. ;D Kjäh kjäh. Pitäähän sitä nyt jotain tekemistä sielläkin olla.

Lauantaina Nala oli jahdannut rusakkoa pitkin pihaa, mutta oli onneksi antanut olla pupujussin kadotessa aidan välistä maailmaalle.. Vaaranahan on, että Nala loikkaa aidan yli ja lähtee perään. Siinähän sitten yrität koiraa löytää. Tytylle on kuitenkin ilmeisesti kasvanut rusinan kokoiset aivonalkeet pääkoppaan :) Mun viksu. Siinä hötkyessään muru oli taas kerran satuttanut sen samaisen kannuskyntensä, joka jo aikaisemmin syksyllä repesi mökillä juostessa. Nyt se ei kuitenkaan näyttänyt pahalta, ja uskalsin kynttä hiukan napsia lyhyemmäksikin. Hitusen enemmän Nala on koipeaan nyt nuollut, mutta ei kynsi kuitenkaan näytä tulehtumisen merkkejä, joten kaikki on ok.

Sunnuntaina, kun mentiin hakemaan tyty takaisin kotiin, en ollut pysyä nahoissani - oli hirmuinen ikävä! Ja niin tuntui Nalallakin olleen, kun astuin ovesta sisään. Riemu oli taas käsinkosketeltava, ja hölmö pyöri mun jaloissa tuhatta ja sataa kerjäten silityksiä, rapsutuksia ja pusuja. Sitten se olikin valmiina jatkamaan matkaa ja syöksyi autoon..

Tällainen viikonloppu tällä erää, ei mitään ihmeellistä.

-Suvi-

PS. Kuvattomia postauksia tulee varmaan hitusen useammin, kun mun kone hajosi eikä tällä "lainakoneella" ole mitään kuvia tms. Mutta parhaani yritän kuvia saada, pitää pistää miehike hommiin.

Ilmoitusluontoinen asia.

Tulin vain ilmoittamaan, että mun läppäri taisi sanoa itsensä irti, ja nyt käytössä on vaan miniläppäri, joten en tiedä miten kauheasti tulen postailemaan (tää mini ei oo ees mun, vaan vähän niinku lainassa), kun tällä koneella ei ole edes kuvia juurikaan.. Pari hassua löysin, joista laitan yhden tähän, ettei tämä olisi aivan niin synkkä postaus :) .. Ja kaiken lisäksi tällä miniläppärillä blogger kiukuttelee kuvien kanssa ja kääntää ne ihan miten sattuu.. -.-

Toinen asia on sellainen, että Nala on ruvennut vahtimaan hihnaansa! En ymmärrä. Aina, jos oon heittänyt sen lenkin jälkeen lattialle, enkä nostanut naulakkoon roikkumaan, niin tuo karvaolento saa kauheita sätkyjä mun liikkuessa kämpässä, ja syöksyy suorastaan paniikissa makaamaan hihnansa päälle.. Raivostuttavaa. Yritämme päästä tästä tavasta eroon.

Kolmas asia on se, että meidän tyty sai eilen illalliseksi paistetun lohimedaljongin! Hahaa, mahtaa olla moni karvakas kateellinen meidän neidille. Tuolla on vielä toinen medaljonki sille varattuna, jos vaikka tänään illalla saisi sen sitten.. :)

Mutta eipä tässä muuta, päätinpä vain ilmoittaa ettei kukaan luule mun lopettaneen bloggailua, jos ei hetkeen mitään kuulu. Yritän kuitenkin postailla mahd. usein.

-Suvi-

Kaunis syyspäivä

Sunnuntaina oli ihanan aurinkoinen päivä pitkästä aikaa - siispä Nalan kanssa ulos palloilemaan ja kamera mukaan! Täytyy myöntää että mun vitutusaste nousi kyllä heti rapusta päästyämme muutaman asteen, sillä Nala vaan vonkusi ja suorastaan mourui, inisi ja vollotti huomatessaan meidän lähtevän pitkästä aikaa kohti läheistä metsätietä. Tuli mieleen vaan yksi ajatus: "Jos toi ei kohta pidä turpaansa kiinni, mä vedän U-käännöksen ja meen takas sisään, peiton alle murjottamaan." Hiljenihän neiti sitten, liekö lukenut mun ajatukset tai jotain. Pääasia kuitenkin, että päästiin jatkamaan matkaa.
Käytin myös pitkästä aikaa flexiä, jotta Nala saisi hieman vapaammin rymistellä pusikoissa, ja tyty otti siitä tietenkin kaiken ilon irti, tuntui välillä miettivän, että eikö flexin naru voisi olla vielä muutaman metrin pidempi. Ehkäpä hommaan sellaisen 8m flexin, haha. Metsätiellä kaikki meni hyvin - siihen asti, kunnes meitä vastassa oli valjaisiin köytetty pikimusta kissa. Ai kamala sitä Nalan reaktiota, kun se kyttäsi kattia kuin tapettavaa saalista. Yhden yhtä pihaustakaan ei Nalan suusta kuulunut, mutta sen tapitus oli läpitunkeva, joka porautui saaliiseen kyllä niin, että sen huomasivat kaikki. Kissan omistaja katsoi vähän kauhulla, kun vedin Nalan lyhyelle ja lähdin reippaasti kulkemaan heidän ohi. Yllätyksekseni Nala ei vetänyt lainkaan kohti kissaa, vaan teputteli suht rauhassa (paitsi mieleltään) mun vieressä, katse kuitenkin koko ajan naulittuna kohteeseen, silmiä räpäyttämättä. Huh, selvittiin ilman välikohtausta, eikä mun tarvinnut kaivaa kissaa Nalan kurkusta pois pahoittelujen kera.


Seuraavaksi suunnattiin koirapuiston liepeille, lähinnä tarkastamaan josko se olis tyhjillään - ja olihan se! Jes, Nala pääsi hieman juoksemaan (ja syömään heinää, se perkele), ja näyttikin nauttivan täysin rinnoin :) On se aina yhtä ihanan näköistä, kun oma koira nauttii ja pistelee täysillä menemään. Voi kun osaisi itsekin elää hetkessä ja nauttia kaikesta mahdollisesta. Hetken hiekkaa pöllyteltyään Nala vaipui omiin aatoksiinsa, söi heinää ja kulki miten tahtoi, kunnes puiston ohi käveli joku pieni koira hirveän räksytyksen säestämänä, jolloin Nala kaahasi kuin ohjus kohti aitaa. Mä siinä vähän pelkäsin, että loikkaako neiti aidan yli (se ei olisi kovinkaan vaikeaa tuolle antiloopille), mutta näin ei onneksi käynyt, vaan Nala kaarsi tyylikkäästi ja juoksi minun luokseni, kun kutsuin häntä :) Hieno tyttö.


Vähän ennen kuin lähdettiin puistosta, tuli portille massiivinen, mutta muuten suht pienikokonen bokseriuros omistajansa kanssa. Minä nappasin Nalan kiinni, kun en tiennyt miten tuo käyttäytyy, ja näytti se toinenkin hieman "yli-innokkaalta". Molemmilla oli karvat pystyssä, kun ne tutustuivat ja haistelivat toisiaan, sitten oli pieni leikkihetki ja sen jälkeen yksi erä nyrkkeilyä (myös Nala nyrkkeili, haha). Tämän jälkeen Nala hieman korotti ääntään (liekö saanut tassusta naamaansa tai jotain), ja sen jälkeen uros hermostui ja rupesi räyhäämään. Molemmat siinä aikansa räyhäsivät, kun mä päätin repiä Nalan tilanteesta pois (se siis oli edelleen hihnassa kiinni) ja lähteä puistosta. Kun avasin porttia, oli tuo herra bokseri tulossa hirmuista vauhtia ja rähinä päällä kohti meitä! Hui, vähän ehkä säikähdin, vaikkei se lähellä ollutkaan. Nala siitä suivaantuneena jäi uhmakkaasti tapittamaan nyrkkeilijäherraa, jonka omistaja nappasi hallintaansa. Matka jatkui tuimien, molemminpuolisten tuijotusten jälkeen.


Lähdettiin kulkemaan hiljalleen kohti kotia, ja käytiin hyppelemässä läheisellä kivimuurilla, että kehon "unohdetut" lihakset saisivat vähän herätystä. Nala loikki edestakaisin kuin vieteri, ja mä nauroin katketakseni. Hetken loikkimisten jälkeen istahdettiin kauniille kivirappusille katselemaan liikennettä, ja Nalakin tuntui olevan tyytyväinen pienestä hapenottohetkestä. Siinä istuskellessa näköpiiriin ilmestyi upea valkoinen, suurikokoinen mutta siro koira, joka kanteli ylpeänä keppiä (tai pikemminkin pientä puuta) suussaan. Lähdin Nalan kanssa köpöttelemään, ettei se vedä mua nurin pitkin rappusia, jolloin Nala päätti pistää jarrut pohjaan ja jymähti paikalleen - keskelle autotietä! Yritin siinä sitten repiä rakasta karvanaamaani eteenpäin, mutta vastus oli yllättävän kova. Valkean koiran omistaja nauroi, että päästä nyt toinen moikkaamaan, kun noin kovasti haluaa. Eipä Nalaa muuten irti siitä autotiestä olisi saanutkaan, joten mentiin moikkaamaan. Molemmat koirat olivat varautuneita, ja valkea piti tiukasti kepukastaan kiinni. Lopulta syntyi rähinä, kun Nala meni liian lähelle keppiä; koirat erilleen, valkean omistaja heitti kepin huitsin v*ttuun ja sähähti koiralleen "ja sinähän et täällä minkään kepin takia rupea rähisemään!", ja uusi tervehdysyritys. Nyt se menikin jo paremmin, ja hetken haistelun jälkeen tiet erosivat ihan hyvillä mielin. Että sellainen rähinäsunnuntai, hah.

Siinä istuskellaan tyylikkäästi.

Maanantaina mun faija halusi taas lainata Nalaa mukaansa mökille, että pääsee neiti juoksemaan, ja olihan se kuulemma juossutkin. Sen huomasin myös minä illalla, kun tuo turilas jaksoi hädin tuskin syömään nousta. :) Faija ja Nala haki mut autolla töistä, ja kuulin siinä sitten päivän tapahtumia Nalan osalta - suurin osa mukavia, mutta oli joukossa yksi erittäin inhottavakin tapaus. Mökillä oli ollut pieniä puunkaatohommia, ja Nala oli meinanut jäädä kaatuvan männyn alle!! Oli ollut about puolesta metristä kiinni, että mun koirasta olisi tullut pannukakku. Hyi. Siitä tuli pientä (eikä ihan niin pientäkään) sanomista faijalle. Perkele. Mutta kaikki päättyi kuitenkin hyvin, ja mun karva-armas on kunnossa ja turvallisesti kotona. Mökkeilystä kenties pieni tauko, ainakin niin kauan kun siellä puita kaadellaan.

-Suvi-

Arkistojen aarteita osa 4

27.8.2008
Nala ja suuren suuri herkku :)

Jos nyt vaikka vähän taukoa näistä p*laatuisista videoista..

-Suvi-

Arkistojen aarteita osa 3

11.8.2008
Ah niin ihana kännykkälaatu jatkuu :)

Maailman paras ankkalelu, jonka Nala sai, kun kotiutui meille. Ja kestihän se vuoden verran ehjänä.

-Suvi-

Arkistojen aarteita osa 2

7.8.2008
Nalan ensimmäinen kerta vedessä :) Meni se tuolloin ihan kunnollakin uimaan, mutta enpä kerennyt siinä iloitessani kaivaa kameraa (kännykän) ikuistamaan tätä hetkeä.

-Suvi-

Arkistojen aarteita osa 1

1.8.2008
Näin meillä otetaan itse valjaat pois päältä :)

-Suvi-

AAMUKOOMA, PERUNAYLLÄRI JA SISUSTUSKÄRPÄNEN

Heräsin aamulla makoisilta yöunilta, ja mietin missä Nala on, se kun aina nukkuu joko mun jaloissa tai sitten lattialla aivan sängyssä kiinni. Ei näkynyt koiraa, joten ajattelin sen olevan sohvalla. No koiraa en löytänyt (löytyi lopulta olohuoneen pöydän alta), mutta olkkarin lattialla odotti aina niin ihana ylläri: oksennusta. Kokonaisia perunanpaloja, joita Nala oli eilen syönyt. Yök. Päivän piristys heti aamusta :D No tiedänpä nyt ainakin, ettei peruna sula Nalan elimistössä, enkä sitä hänelle siis enää syötä. Asioista löytää aina jotain positiivista, hah. Siivouksen jälkeen lähdettiin aamulenkille (kusetuskeissi vain).

Aamulenkki oli yhtä uumoilua. Nala oli aivan toisella planeetalla.. Köpötteli omituisen rauhallisesti ja pysähtyi parin metrin välein tuumailemaan. Seisoskeli aivan omissa ajatuksissaan välittämättä muusta maailmasta, katseli ympärilleen ja vain olla möllötti. Keskeytin neidin ajatukset kysymällä "Joko oot valmis jatkamaan?", ja sit käveltiin taas muutaman metrin verran eteenpäin, ja sama uudestaan. Koko lenkki tätä samaa rataa. Kyllä kesti aamukusetus pidempään kun yleensä :D Mun pieni filosofi.



Matkalla kotiin törmättiin myös kahteen naapurirapun komeaan herraan (joku iso valkoinen villakoira ja whippet), ja niiden luo syöksyttiin sitten höyryveturin vauhdilla normaali-Nala was back). No onhan se mukavaa välillä törmätä kavereihinkin, vaikka tällä kertaa Nala niille ensin karvoja nostelikin. Omistajakin huomasi, että Nala on "niitä koiria", jotka on vähän varuillaan muiden seurassa. Mutta ihana se kuulemma silti on :) Kun oltiin menossa takaisin sisälle, Nala hidasti vauhtia ja näytti TODELLA surulliselta.. Enhän mä sitä voinut julmasti raahata sisälle, vaan mentiin hetkeks pihalle istuskelemaan mattotelineen viereen. Nala riemastui heti, ja makoilikin tyytyväisenä nurmikolla tsekkaillen ympäristöä kiinnostuneesti. Lopulta se "isin" auto tulikin esiin (sitä vähän ajoin takaa, että ukko tulee ehkä kohta kotia), ja Nala ei ollut pysyä villapöksyissään! Jumalaton vetäminen ja pieni älämölö, ja kauheeta vauhtia auton perään. "Isi tuli kotiin, jeeee!! Mennään heti moikkaamaan! Pitäis olla sen luona jo! Vauhtia, mamma!!! Tule jo, äläkä hidasta!" Harmi, kun en taas tajunnut ottaa kuvaa siitä riemusta, mikä vallitsi "iskän" jalkojen juuressa.. :)

Nyt illalla töistä kotiin tullessani huomasin, että Nalalla oli ollut hieman tylsää, tai sitten se tahtoi uutta ilmettä kotiin, sillä neiti oli ottanut pöydältä kasan käyttämättömiä nenäliinoja ja silpunnut niitä lattialla olevan patjan ympärille ja päälle, ja mytännyt osan suht ehjänä mukavaan muotoon (sisustuselementeiksikö??) :D Kyllä se on sitten taitava sisustaja. Kun olin "asettunut" kotia, toi tyty sitten möhkölelunsa (näkyy kuvassa alempana, punainen möykky) ja rupesi vaativasti ölisemään, pomppimaan ja möyhimään leluna päällä; oli siis alkuillan leikkiaika! Normaalistihan se leikkiaika iskee päälle juuri silloin kun minä ja mieheni käymme nukkumaan Nyt siis hieman rehaamista, ruuat naamariin (sekä mamma että "vaava") ja sit lenkille.

Tuossa näkyy se möhkölelu

-Suvi-

We Love Proformance Pro Power!!

Kävin eilen Faunattaressa ja lähtipä sieltä mukaan 15kg Proformancen Pro Power -kuivaruokaa. Nala söi sitä pentuna todella hyvin, mutta jostain syystä kyseistä ruokaa ei saanut yhdessä vaiheessa enää mistään, mikä harmitti todella kovasti. Ruokaa sitten vaihdeltiin, ostettiin vähän milloin mitäkin ja viimeisenä neiti söikin varmaan reilun vuoden verran Belcandon Power -ruokaa.. Tänä vuonna Nala rupesi kuitenkin nirsoilemaan sen suhteen, eikä syönyt juuri ollenkaan. Sekös rupesi huolettamaan. Jauhelihan ynnä muiden lisukkeiden kanssa ruoka vielä upposi, mutta huonompaan suuntaan mentiin pikku hiljaa. Lopulta kupista katosi lisukkeet, mutta nappulat jäi koskemattomina kupin pohjalle, mitä nyt joskus muutama hassu oli vahingossa saattanut mennä vatsalaukkuun saakka. Mutta nyt vihdoin paluu entiseen, ja mä olen TODELLA tyytyväinen!
Nala syö taas, kunnolla, ja ihan pelkkää kuivaa nappulaa. :) En varmaan voisi olla tällä hetkellä onnellisempi Nalan suhteen (no okei, kyllä siitä korjailtavaa löytyisi käytöksen suhteen, mutta ei takerruta pikku asioihin). Nalakin riemastui, kun saavuin kotiin valtava ruokasäkki olallani: "Hei, täähän on sitä hyvää, tuttua ja turvallista! Jeeee!". Häntä heiluen neiti hyppi mua vasten ja meni onnellisena nuuskimaan pussin kylkeä, kun laskin sen maahan. Ilo se on pienikin ilo, minulle vielä suurempi. Annoin heti 2dl vanhaa ruokaa ja reilut 1dl "uutta", ja se upposi kuin häkä. Epäilin aluksi, että vanhat nappulat jäisi kuppiin, mutta upposi nekin siinä innostuksessa. Aivan ihanaa, että mun tyty syö taas kunnolla, ja oikein juoksee innolla ruokintapaikalle, kun näkee mulla kupin kädessä. Jeejee, asiat näyttää taas hyvältä ja Nalalle myös maistuu.

Näihin iloisiin tunnelmiin,

-Suvi-

PS. Lähti sieltä Faunattaresta mukaan myös 5 kuivattua naudan korvaa, Nalan suurta herkkua :)

*TTU *KELE

Tästä taudista ja jatkuvasta päänsärystä johtuen mulla on hermot aivan järjettömän tiukalla. Pienikin ärsytys ja koko maailma tärisee kun raivoan. Ja kohteena valitettavan usein on Nala. En tiedä, perseileekö se oikeasti vai mitä tässä nyt on meneillään. Sille on nyt tullut joku ihmeen pakkomielle AUTOIHIN!! Kyllä, ihan oikeisiin autoihin. Joka hemmetin nelipyöräistä kummajaista pitää mennä haistelemaan, ja jos joku kyseinen peltilehmä erehtyy hidastamaan meidän kohdalla tiellä, niin voi körnä minkä mekkalan tää yks karvapää aloittaa. Kauhea itkuvalitus ja hihnassa rimpuileminen. Hän haluaisi jostain syystä päästä jokaisen auton kyytiin. En tajua. Ja mulla meinaa sitten toivo loppua.

Aah autoja.. Ihanaa! *nuuh*

Tuossa eräs aamu tultiin rapusta, kun rappujen eteen ajoi sitten joku työmies pienellä autollaan. No, tuttu ja ah niin ihana mekkalahan siitä syntyi, ja ohi kulkevat ihmiset tuijottivat mua, kuin olisin kiduttanut Nalaa, vaikka pidin sitä vaan pannasta kiinni, ettei se rimpuile niin kamalasti. Lopulta se meteli ja taistelu vapaudesta äityi niin voimakkaaksi, että mun oli kaadettava Nala ja alistettava se siihen paikkaan. Hiljainen "itku" jatkui hetken, kunnes Nala näki autosta nousevan pitkätukkaisen työmiehen, ja tuntui tajuavan, ettei se ollutkaan meidän tai mun vanhempien auto. Omituista tässä on se, että Nala tunnistaa molemmat kyseiset autot aina täydellisesti, eikä ole koskaan tehnyt näin.. En tajua. Noh, hetken maassapötköttelyn jälkeen voitiin jatkaa matkaa, kun Nala oli rauhoittunut. Mutta eikö sen sitten ollut heti pakko rynnätä haistelemaan tien viereen pysäköityjä autoja. Ja mun korvista nousi savu. Kovaa ja korkealle. Hetken jaksoin sitä perseilyä, sitten istahdn jalkakäytävän reunalle enkä liikkunut siitä mihinkään. Ensimmäistä kertaa Nala ei siitä syystä aloittanut konserttia, istui vaan hämillään mun viereen. Sitten mun pinna ei vaan kestänyt, vaan painuin kotiin.. Oli Nala kuitenkin jo tarpeensa tehnyt. Seuraavat lenkit menikin sitten vähän paremmin, mutta tätä samaa rumbaa on nyt jatkunu päivittäin. ARGH! Onko koirani aivojen tilalle ilmesynyt perse, vaiko pään täydeltä sitä itseään, p****a?


Perseily jatkui tänään päivälenkillä, autoja piti "tutkia" aina kun mahdollista. Käveltiin urheilukentän ohi, jossa jotkut nuoret miehet pelasivat jalkapalloa, ja siitäkös tuo pallofriikki riehaantui: perse maahan, tiukka katse palloon ja surkeaa laulunluritusta. Miehetkin kääntyivät meitä tuijottamaan naureskellen, jolloin päätin vähin äänin häipyä maisemista.. Kotipihalla päätin, että istun nurtsilla olevalla penkillä hetken, kun tiedän Nala tykkäävän möllöttää siinä. Eikö siihen sitten ajanut joku auto, ja se perhanan konsertti alkoi uudestaan -.-

Pallo!

Minä jatkan sairastelua, toivottavasti tätä ei kauaa kestä.

-Suvi-

PS. Kyllä se Nala on mun rakas vauva kuitenkin.

Kynsiongelmainen pusumaakari.

Reporanka koirani yökyläilyn jäljiltä :)

Ensimmäiseksi SUURET pahoitteluni postaustauosta, en tiedä mitä on tapahtunut (paitsi viime viikonloppuna iskenyt hyppykuppatauti, jota myös syysflunssaksi kutsutaan).. Joten pahoittelen koko sydämestäni. Koetan parantaa tapani (ja itseni). Mutta siis, nyt siihen oikeaan aiheeseen, eli Naaperoon. Minähän vietin viime viikonloppuni merillä ja muilla mantereilla (=ruotsin risteily), joten päätin viedä Nalan vanhemmilleni hoitoon, sillä tuo miekkoseni sairastui jo viime viikolla. Vaikka olenkin nyt vähän kyrpiintynyt siihen, miten mun faija lellii Nalaa, niin parempi se kuitenkin nyt oli näin, sillä miehelläni ei olisi riittänyt voimat siinä kunnossa koiran hoitamiseen. Nyt ehkä pienimuotoinen tauko siitä yökylittelystä, että saan taas hommat sujumaan ja Nalan ruotuun.

Faija siis haki mut sieltä satamasta sitten Nalan kanssa, ja mun tyty oli niiiiiin iloinen mut nähdessää, että ihan sydäntä lämmitti. Hyvä kun autoon ehdin istua, oli karva-armas jo mun sylissä ja antoi pusuja enemmän kuin varmaan ikinä. Ja istui muuten koko matkan mun sylissä ja kiehnäsi itseään mua vasten, välillä tuuppien kuonolla ja antaen väliaikapusuja. Kyllä on ihana palata jostain reissusta (tai ylipäänsä) kotiin, kun tietää että vastassa on superiloinen Nala.

Nala oli kuulemma tapansa mukaan ollut kiltisti, mitä nyt sienimetsällä vähäksi aikaa karannut ja tullut sitten nolona jokusen minuutin päästä takaisin. Ja oli se mun faijan taskutkin tyhjentänyt nameista, mitäs pitää niitä vetoketjuttomassa taskussa :) Miun herkkupyllykoira. Sienireissun lisäksi ei Nalan kanssa oltu puuhailtu mitään ihmeellistä, siellä se oli vanhempieni kotipihalla möllötellyt vapaana juosten pallon perässä ja nauttien vapaudesta. Mutsi oli sen illalla käyttänyt ulkona, ja tyty oli innostunut leikkimään naapurustosta bongatun kaverin (väritykseltään aivan samanlainen kuin Nala, mutta roduista ei tietoa, seropi) kanssa oikein kunnolla. Oli siinä ollut remmit solmussa ja sitä myttyä oli kuulemma saatu hetken aikaa selvittää. Pääasia, että Nala on löytänyt sieltä läheltä kaverin, jonka kanssa on mukavaa ja jolle ei tarvitse nostella karvoja :)

Palatakseni otsikkoon, oli faija sienimetsän (=mökkireissu) jälkeen huomannut, että Nalan tassusta, tai pikemminkin kannuskynnestä (itse puhun siitä ylimääräisenä kyntenä) vuotaa verta. Se perhana on revennyt :/ Liekö epätasaisessa metsämaastossa repinyt sen, vai missä, mutta hieman ikävältä se näyttää. Lauantai-iltana Nala oli sitä hieman jyrsinyt ja nuollut, mutta sunnuntaisen kotiinpalun jälkeen se ei ole kyseisestä varpaasta tai kynnestä välittänyt. Pitää nyt seurailla tilannetta, ettei pääse tulehtumaan.. En saanut valitettavasti kunnollista kuvaa kyseisestä kynnestä (Nala ei oikein pidä etutassujen hipelöinnistä), mutta ehkä näistä saa jonkinlaisen kuvan vammasta..

Kynnen alapuolelta tulee hiukan verta

Repeämä näkyy paremmin sivulta

-Suvi-

Kauhua ja riemua (herkkuja)

Rulla saa kyytiä..

Nala tutustui tänään vessapaperirullaan. On se niitä kyllä koko pienen ikänsä tuhonnut, mutta tää oli jotain uutta ja ihmeellistä (no, olihan se sellainen uusi wc:stä alas huuhdeltava rulla, mutta silti..). Harmittaa kun en saanut sen ensireaktiota videolle! Nala kävi tönimässä rullaa kuonollaan silmät suurina, aivan kuin ihmetellen, miksi se liikkuu, kun sitä tönii. Otin rullan telineestä ja laitoin sen pystyyn lattialle. Siitäkös tuo jännittyi. Kierteli sitä, tuijotteli, käänteli päätään, haistoi nopeasti ja peruutti metrin verran. Lopulta se löi sitä tassulla ja rupesi mölisemään tuttuun huskymaiseen tapaansa :D Oli siinä naurussa pitelemistä. Lopulta se ottikin koko rullan suuhunsa ja oli onnellisena lähtemässä silppuamaan sitä meidän sänkyyn. Tuntui neiti pahastuvan hieman, kun karjaisin ja käskin tuoda rullan takaisin, jonka se toikin nätisti mun käteen. Hieno tyttö :) "Palkinnoksi" palauttamisesta heitin sille tyhjän vessapaperirullan pahvin, jonka se ronttasi onnellisena sinne sänkyyn.. Hölömö likka.

Kuulin rapinaa.. Kaivatko mulle herkkuja?

Aamiaisen jälkeen (neljän viljan puuroa, voima-mixiä ja raejuustoa) Nala tuntui haluavan lisää ruokaa (kieriskeli jo aamulla olevinaan niin nälissään, että [ja mölisi jälleen]..), kun se kierteli keittiötä ja kävi tönimässä mua. En viitsinyt sille toista satsia laittaa, koska se ei niitä syö koskaan loppuun. Kaivelin herkkukaappia ja löysin sille sellaisen "koirasalamin", koirille tarkoitettu n. 20cm pitkä salamipötkö! No reaktion saatatte vain arvata - sekaisinhan se meni. :) Niitä pitää kyllä ostaa lisää, sillä Nala rakastaa niitä todella paljon. Ja ovathan nuo käteviä sen suhteen, että tyty syö ne heti, eikä rupea jemmailemaan saati suojelemaan jotain jämiä.. Pitkästä aikaa otin tytystä myös muutaman uuden kuvan tuossa touhutessa. Kuvarikas postaus siis teille.

Tänään ehkä illalla puistoilemaan, jos saisi muutaman hyvän kuvan otettua (sillä kuvia ei koskaan ole liikaa itselle rakkaista asioista)!

-Suvi-

Salami havaittu!

Give me the salami!


Tsekataan ympäristö.. Ei näy salamivarkaita..


Nyt se loppui! :(


Mammaaaa.. Anna mulle lisää herkkuja! Pliis?

OLUTTA KARVAKANSALLE!

Mun piti jo tossa aaaaikoja sitten postata teille siitä koirille tarkoitetusta oluesta (en sano koiraolut, koska ei ihmistenkään olut ole ihmisolutta, kuulostaa härskiltä), jonka ostin Nalalle, mutta jostain syystä se unohtui täysin.. Mutta siis, Nalahan sai maistaa tuota hulppeaa juomaa tossa joskus heinäkuun alkupuolella. Pullon ostin Faunattaresta, ja se maksoi muistaakseni hitusen alle 6 euroa, ei siis todellakaan mitään jokapäiväistä herkkua. Annoin Nalan ensin tutkia avaamatonta pulloa itsekseen, ettei se säikkyisi sitä, ja hyvinhän neiti näytti pullon kanssa tulevan juttuun, hah! Hetken tutkimusta seurattuani päätin avata pullon, niin pääsisi tyty tutustumaan "lähemmin" tähän uuteen asiaan - ja sitäkös se säikähti, kun nappasin pullon omaan käteeni. Nala kuitenkin muuttui uteliaaksi, kun rasautin korkin auki, ja tulikin haistelemaan sisältöä heti.
Pieni maistiastilkka kuppiin - hei sehän on hyvää! Sitten vaativaa tuijotusta "mamma anna mulle ne loputkin" -ilmeellä, niin eihän siinä voinut sitten muuta tehdä, kuin kaataa kuppiin loput ja toivottaa hyvää oluthetkeä koiralleni. Ja kyllä se muuten maistui Nalalle! Tosin jätti se "ne kuuluisat pohjat" sinne kuppiin, kun oli saanut tarpeekseen. Pääasia, että maistui, ei menneet rahat aivan hukkaan. En kuitenkaa usko toista kertaa ostavani, eiköhän tuolle nuo perinteiset herkut riitä. Hurjan dokaamisen jälkeen Nala näytti kovin raukealta ja kävikin päiväunille parvekkeelle.

Ja nyt pieni kuvapläjäys aiheesta.

-Suvi-

Mitä tää oikein on..?

Tuoksuu hyvältä, saisinko maistaa?

Pitääkö tässä koko päivä odottaa? Toimi, nainen!

Kylläpä maistuukin hyvältä!

Kumma, kun rupesi yhtäkkiä väsyttämään..

Lehmä lemmikkinä?

Nala oli aamulenkillä taas ihan omissa maailmoissaan.. Mä yritin mennä reippaasti etiäpäin, kun oli vähän kiirus, mut neiti löntysti ja pisti välillä "jarrut pohjaan" niin, että kynnet raapivat maata. Koita siinä nyt sitten 20-kiloista neidinkutaletta väkisin repiä. En sentään viitsinyt kamalaa numeroa asiasta tehdä, kun ohi kulki jatkuvalla syötöllä koululaisia jalan sekä pyörällä, kickboardilla tai skeittilaudalla. Jos asiasta jotain hyvää pitää etsiä, niin eipä Nala ainakaan hyökkäillyt lapsosten "kimppuun" :D Siinä sitä sitten seistiin tien laidassa.

Loppulenkistä, kun olin saanut neidin taas liikkeelle, päätti hän ruveta leikkimään lehmää! Loikaasi tieltä heinikkoon, iski persauksensa maahan ja rupesi ruokailemaan. Eikä muuten liikkunut, ei ollut huomaavinaankaan mua. Omistan siis lehmän.

Sorry kuvanlaatu, kännykällä napsittu, kun ei kameraa taaskaan ollut mukana.

-Suvi-



PS. Jo kolme lukijaa! <3 Kiitos kovasti, ja yritän ryhdistäytyä blogin suhteen :)

Nala on hieno tyttö

Tää aamu(päivä) on sujunut todella lötköissä merkeissä. Herättiin Nalan kanssa siinä klo 11, mut pötköiltiin sängyssä (Nala veti kyllä ihan sikeitä) vielä reilun tunnin ajan..
Lopulta lenkille lähtiessä Nala käyttäytyi omituisen hyvin, olin ihan yllättynyt. Aina se istuu, ennen kuin avaan oven, mutta yleensä rapussa se luulee olevansa joku paraskin rallikuski, ja kaahaa sen mukaisesti yrittäen kiilata mut vähän väliä (estän sitä menemästä mun ohi seinän ja jalan avulla). Nyt se köpötteli ihan rauhassa, ja kun pysähdyin kaivamaan sytkäriä taskusta, enkä edes muistanut että toi luulee olevansa rallisankari, niin Nalapa pisti persuksensa rappuun ja jäi mun TAAKSE odottamaan, että lähden taas liikkeelle. Mä olin ihan järkyttynyt, se ei ole koskaan varmaan tehnyt niin :D

Hei, olen nätti.

Siitä pystyikin hyvillä mielin jatkamaan matkaa - kunnes huomasin pihalla istuvan meidän alakerran mummon ja sen julmetun kokoisen mötkyläkoiran, nartun, jonka kanssa Nala ei tule toimeen (tai se Nalan, paha sanoa kun ne ei antanut näiden karvaisten tutustua sen toisen ollessa pentu).. Kyseinen jättikoira (no ei se mikään vuori ole, mutta aika "massava") aloittaa aina hirveän kiskomisen ja rähinän Nalan nähdessään, ja niin tälläkin kertaa. Mutta Nalapa oli aivan nätisti! Pari vetoa vetäs, mutta ei katsonut sitä turrea, sillä oli kiire päästä vauhtiin ja lähinurmikolle.

Tässä Nala vetää rallia puistossa, ei liity tekstiin mitenkään.

Lenkki meni muutenkin hyvin, Nala ei juurikaan riuhtonut, hidasti vauhtia kun sähähdin "Odota!" -käskyn ja tuntui tyttö olevan muutenkin jotenkin hyvin raukea ja omissa maailmoissaan. Jäi välillä seisoskelemaan silmät sirrillään ja haistelemaan tuulta. Harmittaa taas, ettei ollut kameraa mukana, se oli niin sievä näky :) Mutta muistoissahan se pysyy ikuisesti. Tullessani takaisin talon kulmalle, arvelin sen "rutiininomaisen" rähinän taas alkavan - ja niinhän se alkoi. Sitä meteliä ei meidän pihapiirissä voi olla kuulematta, sillä tällä kyseisellä turrella on todella jylhä ääni nartuksi. Nalakin siinä meinasi sitten innostua ja nousi takajaloilleen valmiina kiljumaan (se ääni ei tosiaan ole jylhä), jolloin mä tarrasin sitä niskasta, iskin kaikki neljä kinttua takaisin maahan ja pidin hetken kiinni kävellen koko ajan eteenpäin, jolloin Nala hiljeni ja näytti, kuin olisi unohtanut kokonaan tuon toisen rähisijän :O Jäin varmaan kirjaimellisesti monttu auki sitä tuijottamaan, sillä niin ihmeissäni oli. Käveltiin nätisti rapun ovelle, tyty istui siihen odottamaan ja mentiin sisään. Kyllä jäi hyvä mieli tästä lenkistä!

Nala on mun hieno tyttö!

T: Suvi

Mökkeilyä

Nala vietti viikonlopun mun vanhempien mökillä, Sipoon saaristossa. Se meni sinne pe iltana ja mä menin lauantaina perässä kaverini kanssa. Oli tyty juoksennellut vapaana pihalla, kunnes mun faija oli hetkeks kääntänyt selkänsä mun ovelalle karva-apinalle - Nala oli karannut sen siliän tien. Hetki siinä oli kuulemma mennyt, kun faija oli miettinyt, että mihin ihmeeseen se ehti kadota, kunnes naapurimökin pihalta rupesi kuulumaan ihan hirveä meteli; Nala oli paikannettu. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut tappelu, vaan Nala kuulemma leikki siellä toisen sekarotuisen Nala -nimisen koiran kanssa (joskin kuulemma koko selän karvat hurjana pystyssä).

Faija kävi nappaamassa mun Nalan mukaansa ja vei mökille sisälle, josta tuo kuulemma otti vähän nokkiinsa ja mökötti siihen saakka kunnes mä saavuin maisemiin. Siinä oli taas ilo ylimmillään :) Hyvä kun sain tavarani kannettua sisälle, kun toinen hyöri jaloissa niin vimmatusti, hakkasi jalkojani hännällään ja välillä pomppasi antamaan pusuja. Ihana huomata, että sillä oli ikävä (tai ainakin haluan ajatella niin, haha) ja se ilahtui mun saapumisesta paikalle.

Loppuviikonlopun Nala olikin tosi nätisti! Siinä se pihalla seikkaili kun istuskeltiin siinä, ja minä leikin pallolla aina välillä sen kanssa. Ei yrittänyt lähteä mihinkään. Nala jopa kalasti mun ja mun kaverin kanssa, oli kovasti innoissaan ja jännittynyt. Esittelin sille pienen lahnan, jonka sain, ni täähän meni aivan sekaisin: "Mikä toi on? Apua, käykö se päälle? Pitääkö olla hurjana? Mä pelastan sut, mamma!" Ja siinä se murisi ja möllisi pers pystyssä tuolle hurjalle saaliille xD

Oli ilo huomata, että Nala tottelee suhteellisen hyvin, vaikkei aina siltä vaikuta. Hienosti käveli parin metrin päässä musta, ja odotti/pysähtyi kun niin komensin. Ja pari kertaa, kun neiti näki hiiren tai myyrän tai minkä lie, se tuli takaisin kun olin pari kertaa sille huudellut. Karatakin meinasi saunan kulmalta, mutta juoksi sitten iloisesti mun luokse namin toivossa. Valitettavasti mulla ei taskuissa ollut mitään, mutta rapsutuksia ja sanallisia kehuja tyty sai sitäkin enemmän. Mun hurja mökkihirmu.


-Suvi-