Piiiitkän ajan kuulumisia!

Lumisia maisemia viime talvelta..

Mitähän kaikkea sitä tähän nyt höpöttäisi, kun on ollut liian pitkä tauko? Hmm.. No ainakin voin todeta nykhetkeen viitaten, ettei tänne mitään lumimyrskyä tullut, vaan ensin tuli taivaan täydeltä räntää ja myöhemmin sekin muuttui vesisateeksi :( Kamala tuuli on ollut, eli mahdollisimman kurja sää minulle (ja muille karkakorvien omistajille) ulkoiluun. Nala se mennä tepsuttaa normaaliin tahtiin eteenpäin, säikkyy kylläkin tuulen aiheuttamia kolahduksia välillä, kuten minäkin. Kävimme äsken aamulenkillä, ja minä mietin koko ajan, että milloin joku puu rysähtää meidän päälle. Ei, minulla ei ole vilkas mielikuvitus.

Se lumi olisi kyllä niin tervetullutta, tulisi mukavampi olo ja valoisampaa, ja kun tiedän miten paljon Nala rakastaa lumessa piehtarointia ja kinoksissa sukeltelua, niin mua harmittaa sen puolesta (vaikka ei se sitä silleen osaa varmastikaan kaivata). Katselin tässä just kuvia viime talvelta, kun kinokset oli korkeammat kuin koskaan. Kuvista muistan myös hetket, jolloin Nalasta suorastaan huokui onnellisuus, kun se sai möyriä pehmeässä lumessa, syödä sitä, tunkea naaman sinne, kaivaa ja ihan vaan riehua.. Voi että, sitä kaipaan kyllä lumessa. Toisekseen koiran "liikuttaminen" on helppoa silloin, kun lumikinoksissa piehtarointi on maailman paras juttu: flexi käteen, koira kinokseen ja siellähän sitten kuluttaa energiaansa :D Voi lumi, tule jo.

Palataanpas nyt tähän blogitauon aikaiseen elämään.. Mitähän tässä on tapahtunut.
No Nala ainakin karkasi tuossa joskus ollessamme lenkillä, ei tosin kauas, mutta kuitenkin. Meillä oli vähän sukset ristissä ja kirosin kovaan ääneen, kun yhtäkkiä Nala kiepsautti päätään erittäin mielenkiintoisesti, ja samassa huomasin neidin päässeen irti pannasta. PANIIKKI! Voitte vaan kuvitella. Komensin sen takaisin, eikä tuo pöljä tuntunut edes tajuavan vapauden koittaneen, käveli hölmistyneenä mua kohti ja mä loikkasin sitä kohti kuin kotipesälle juokseva pesäpalloilija :D Siinä sitä maattiin sitten tienposkessa molemmat. Kyllä meitä vähän omituisesti katsottiinkin. Mutta tulipa pantaa kiristettyä taas pitkästä aikaa, hah.


Nala on myös koittanut näyttää alakerran samojedille, kuka on rapun mahtavin akka - oli kuulemma näkkäissyt toista neitokaista poskesta, kun olivat törmänneet, joskaan Nalalla ei ollut kuulemma edes karvat pystyssä. Rapussamme on ikuinen valtataistelu, kun täällä asuu 3 narttua + Nala. Itsehän en tuosta älikohtauksesta juurikaan tiedä, sillä mieheni kertoi näin tapahtuneen kerran, kun hän tuli Nalan kanssa mua vastaan metrikselle, kun pääsin töistä. Tiedä sitten, vaikuttiko tuo pieni välikohtaus näiden karvaperseiden väleihin mitenkään. Eiköhän nuo vihaa toisiaan tasan yhtä paljon kuin ennenkin :D

Me saatiin tuossa apauttiarallaa 3 viikkoa sitten uusi sohva (vihdoinkin!!!!), musta ihana divaani. Siitäkös Nala riemastui, ja koittaa kovasti omia tuon divaaniosan itselleen, vaikkakin se on mulle varattu. Haha. Mutta kyllä me molemmat siihen mahdutaan, sopu sijaa antaa. Nyt on siis iso sohva, jolla vetää rallia. Minä tosin olen yrittänyt hillitä sitä rallaamista, ettei tuo sohva menisi heti rikki. Mutta kyllä siitä on jo parit sutimisjäljet löytynyt. Sohvassa on se hyvä puoli, että siinä on vaihdettava verhoilu, jos sattuu jostain syystä likaiseksi menemään, ja toisekseen kangas on niin tiivistä, että Nalan karvat on ihan tajuttoman helppo imuroida pois siitä, ilman mitään turhia taisteluita. Siis aivan ihana :) Toinen huippujuttu Nalan (ja itseni) mielestä on, että sohvassamme on JALAT! xD Entisestä sohvastamme oli jalat rikki, joten istuimme lähestulkoon lattiatasolla. Tuntui hassulta ensimmäisen kerran istua tuohon, kun se on jo jalkojensa ansiosta about 15-20cm ylempänä ja sen lisäksi siinä on erittäin muhkeat istuintyynyt. Hihi, kotiimme saapui taivas. Mutta palatakseni sohvan jalkoihin, Nala riemastui huomatessaan pääsevänsä sohvan alle! Pentunakin se hengasi mieluiten sohvan alla, ja olikin järkytys kun vanhan rotiskon jalat poistettiin. "Minne minä nyt menen?" No, onneksi sohvapöytämme oli (ja on vieläkin) sen verran iso ja korkea, että Nala mahtui loistavasti sen alle. Ei se kuitenkaan sama asia ollut. Nyt tuo sohvan alusta on varsinainen luola, ja siellä on muuten ihan hyvin tilaakin (kyllä, olen kurkannut). Sohvan verhoilu laskeutuu lattiaan asti, joten Nalalla on siellä mukava pimeä paikka, jonne mennä, ja jossa toinen saa olla ihan rauhassa omissa oloissaan (vaikkakin viihtyy erityisen hyvin juuri siinä divaanilla).

Ihana uusi divaanisohvamme! Ja Nala parhaalla paikalla, hah.

Ainoa miinus siinä on, että jos Nalalla on jotain hyvää (luu tms), jota se rupeaa suojelemaan syystä tai toisesta, se vie sen sohvan alle. Ja voin sanoa, että sitä on aika v*maista repiä sieltä pois. Koira on jäykkä kuin tikku paskassa ja murisee pitäen kynsillä kiinni lattiasta :D "Älkää viekö mun herkkuja!!" Ei se koskaan ole edes yrittänyt näykätä, joten ei sitä nyt niin vaarallista ole sitä sieltä vetää poies (varmasti sitäkin vituttaa!), mutta raivostuttavaa kylläkin. Kyllä koiran saa vikkelästi pois sohvan alta, kun ottaa imurin käyttöön. Sen takia en Nalalle juurikaan anna mitään "pitkäaikaisia" herkkuja, ettei se rupea niitä suojelemaan ja jemmailemaan, mutta mieheni meni juuri ostamaan Nalalle sellaisen mukavan, pienen, puolimetrisen luun :D Hetkittäin se saa sitä syödä, mutta sitten se laitetaan kaappiin.

Eilen, kun oltiin ilta pois, jätettiin kyseinen luu Nalalle siksi aikaa, ja kotiintullessamme unohdin ottaa sen pois siltä. Heräsin yöllä siihen, kun Nala paniikissa syöksyi sohvan alle (nukkui siis jaloissani), kun sen luu oli siellä. Argh. No, luu lähti kaappiin, mutta kohta se mulkoili mua varautuneena taas sohvan luona. Komensin koiran pois, nostin verhoilua ja kurkistin alle - jokin vaalea möykky siellä oli. Kurottelin aikani, kunnes sain kyseisen möykyn kaapattua käteeni, jolloin huomasin sen olevan SALAATTIKERÄN käntty ja vähän siinä ympärillä salaattia. Perhanan koira, oli käynyt roskiksella :D Salaatti lensi roskiin, ja unet saattoivat jatkua, meillä kaikilla.

Palaten noihin herkkuhiin, mitä Nala nykyään saa, on Nalan ehdoton lemppari jännepalat. Niin loistavia, ei kamalan isoja, mutta kestää kuitenkin hetken syödä. Tosin olen huomannut, että syöminen kestää vaan joskus, ilmeisesti vain silloin kun neiti päättää nautiskella, muutenhan ne menee yhtä sukkelaan kuin melkein kaikki. Erään kerran annoin Nalalle lihatäytteisin naudan sorkan. Sen mussuttamiseen Nalalla upposi toista tuntia, kun (onneksi) kerralla päätti syödä koko systeemin. Hyvin näytti maistuvan, mutta silloisen yön aikana Nala oli oksentanut kaksi kertaa. Ei mitään teräviä sirpaleita, mutta kuitenkin. Tuolla on vielä toinen samanmoinen kaapissa, ja olenkin miettinyt uskallanko sitä antaa. Noh, pitää katsoa. Voihan se olla, ettei vatsa vaan ollut tottunut (Nala ei ole koskaan ennen saanut sorkkaa), ja seuraavalla kerralla kaikki sujuu paremmin, mutta pysykööt ajatus nyt toistaiseksi vielä tuolla mietintämyssyssäni.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, toivottavasti vastaisuudessa ei tule ihan näin pitkää taukoa. Jatketaan talven odottelua, eiköhän se sieltä kohta tule, jos oikein kovasti yhdessä toivotaan.

Itsenäisyyspäivänä oli jo maassa hieman lunta, mutta ne suli pois :(
6.12.2011 klo 12.07

-Suvi-