Nala on hieno tyttö

Tää aamu(päivä) on sujunut todella lötköissä merkeissä. Herättiin Nalan kanssa siinä klo 11, mut pötköiltiin sängyssä (Nala veti kyllä ihan sikeitä) vielä reilun tunnin ajan..
Lopulta lenkille lähtiessä Nala käyttäytyi omituisen hyvin, olin ihan yllättynyt. Aina se istuu, ennen kuin avaan oven, mutta yleensä rapussa se luulee olevansa joku paraskin rallikuski, ja kaahaa sen mukaisesti yrittäen kiilata mut vähän väliä (estän sitä menemästä mun ohi seinän ja jalan avulla). Nyt se köpötteli ihan rauhassa, ja kun pysähdyin kaivamaan sytkäriä taskusta, enkä edes muistanut että toi luulee olevansa rallisankari, niin Nalapa pisti persuksensa rappuun ja jäi mun TAAKSE odottamaan, että lähden taas liikkeelle. Mä olin ihan järkyttynyt, se ei ole koskaan varmaan tehnyt niin :D

Hei, olen nätti.

Siitä pystyikin hyvillä mielin jatkamaan matkaa - kunnes huomasin pihalla istuvan meidän alakerran mummon ja sen julmetun kokoisen mötkyläkoiran, nartun, jonka kanssa Nala ei tule toimeen (tai se Nalan, paha sanoa kun ne ei antanut näiden karvaisten tutustua sen toisen ollessa pentu).. Kyseinen jättikoira (no ei se mikään vuori ole, mutta aika "massava") aloittaa aina hirveän kiskomisen ja rähinän Nalan nähdessään, ja niin tälläkin kertaa. Mutta Nalapa oli aivan nätisti! Pari vetoa vetäs, mutta ei katsonut sitä turrea, sillä oli kiire päästä vauhtiin ja lähinurmikolle.

Tässä Nala vetää rallia puistossa, ei liity tekstiin mitenkään.

Lenkki meni muutenkin hyvin, Nala ei juurikaan riuhtonut, hidasti vauhtia kun sähähdin "Odota!" -käskyn ja tuntui tyttö olevan muutenkin jotenkin hyvin raukea ja omissa maailmoissaan. Jäi välillä seisoskelemaan silmät sirrillään ja haistelemaan tuulta. Harmittaa taas, ettei ollut kameraa mukana, se oli niin sievä näky :) Mutta muistoissahan se pysyy ikuisesti. Tullessani takaisin talon kulmalle, arvelin sen "rutiininomaisen" rähinän taas alkavan - ja niinhän se alkoi. Sitä meteliä ei meidän pihapiirissä voi olla kuulematta, sillä tällä kyseisellä turrella on todella jylhä ääni nartuksi. Nalakin siinä meinasi sitten innostua ja nousi takajaloilleen valmiina kiljumaan (se ääni ei tosiaan ole jylhä), jolloin mä tarrasin sitä niskasta, iskin kaikki neljä kinttua takaisin maahan ja pidin hetken kiinni kävellen koko ajan eteenpäin, jolloin Nala hiljeni ja näytti, kuin olisi unohtanut kokonaan tuon toisen rähisijän :O Jäin varmaan kirjaimellisesti monttu auki sitä tuijottamaan, sillä niin ihmeissäni oli. Käveltiin nätisti rapun ovelle, tyty istui siihen odottamaan ja mentiin sisään. Kyllä jäi hyvä mieli tästä lenkistä!

Nala on mun hieno tyttö!

T: Suvi