Kehuntäyteinen puistopäivä

Tänään oli ihana kesäpäivä, Nalalle tosin hirmuisen kuuma. Mutta aamulla ja illalla on mukavaa, ja ulkona jaksaa mennä (ei tosin täyttä vauhtia silloinkaan, yöt on parhaita). Itse en viime yönä nukkunut yhtään, piti katsella että meneekö tuo ukko töihin ja sitä sitten herättelin pitkin aamua. 06.51 lähdin pullokassien kanssa lähikauppaan, että saisi vähän rahaa lompakkoon (suurin syy oli, että mua ****tti ne kassit keittiön nurkissa ja halusin vihdoinkin pois ne sieltä). Vaikka kello olikin vasta niin vähän, ulkona oli jo todella kuuma. Kuitenkin pieni vieno viileä tuuli tuiverteli välillä, joten Nalalle se oli vielä suht siedettävä ilma. Niinpä kauppareissun jälkeen lähdinkin reippaana lenkille karvalapseni kanssa. Vaihdoin vaan minihameen päälle, avaimet taskuun ja kamera kaulaan roikkumaan! Ja Nalahan oli valmis, oli kovasti lähössä mun kanssa kauppaankin.

Pihalla piti taas vähän muistutella, miten siinä hihnassa kuljetaan, vaikkei se ihan vetämättä menekään, mutta se sinkoilu sinne tänne siksakkiin on raivostuttavaa. Niinpä pelkkään pihalta poistumiseen meni varmaan 10 minuuttia, ja voitte kuvitella mitä mieltä Nala tästä oli, kun sillä oli kova kiire pissille :) Vollotustahan siitä seurasi, ei onneksi pitkäkestoista. Kyllä se sitten tajusi lopettaa sen sinkoilun, ja päästiin jatkamaan matkaa kohti läheistä metsätietä. Ah ihana metsätie ja sen pusikot ja kukkaset, niissä Nala rakastaa rymytä. Ja onhan metsässä tietenkin enemmän hajuja (ja saaliita), kuin tavallisen kävelytien reunassa.

Nala vaistoaa aina, kun olen viemässä sen koirapuistoon. Vetämisestä ei tule loppua, ennen kuin ollaan siellä portilla. Tassut vipattaa, kun ei malttais odottaa irti pääsyä. Ja mehän siis käydään puistossa silloin, kun siellä ei muita ole, kun tuo on vähän epäsosiaalinen, vaikkei kuitenkaan aggressiivinen. Matkalla kohti puistoa törmäsimme aivan syötävän suloiseen (ei, en syö koiria) collien pentuun! Ihana karvapallo, harjoittelivat siinä ohittamista. Ei mennyt niiltä ihan putkeen, mutta ei toi Nalakaan ole paras mahdollinen harjoittelukaveri, kun haluais itse rynnätä toisen luo enemmän kuin mitään muuta.. :) Ohi kuitenkin päästiin, ja hetken taakse vilkuilujen jälkeen Nala muisti taas, minne oltiin menossa. Siinä unohtuikin sitten aivan kaikki muu. Pois oksat ja männyn kävyt, Nala haluaa koirapuistoon juoksemaan!

Puistossa Nala sitten vetikin tuhatta ja sataa niin onnellisena, että.. Kuumuus kyllä kävi päälle, eikä se kauaa juossut. Mutta saipa olla vapaana ja mönkiä viileässä heinikossa. Jättiläiskepinkin (pikemminkin joku puunrungon pala) se bongasi, olihan se vaikeasti havaittavissa keskellä koirapuiston hiekka-aukiota :D Pääasia, että neidillä oli mukavaa. Itse siinä sitten hengähdin hetken penkillä seuraillen paaperoni menoa.. Hetken vielä juoksutin sitä, ja sitten olikin aika jatkaa matkaa, kotia kohti. Nala tosin olisi halunnut lähteä jonkun miehen ja sen suomenajokoiran mukaan.


Kotiin mennessä törmäsimme metsätiellä taas siihen suloiseen collieen. Tällä kertaa nämä kaksi karvakuonoa saivat kohdata. Ja tapaaminen sujui loistavasti! Nala oli niin kilttiä, että (mamma oli ylpeä rakkauspakkauksestaan)..
Collievauva oli 5kk ikäinen pieni narttu. Rupesivatpa karvakkaat siinä sitten leikkimään meidän omistajien jutellessa (ja Nalan saadessa jälleen kerran kehuja silmistään, mun kaunotar), ja Nala sai kokea miltä tuntuu kun pieni riiviö roikkuu naskalihampaillaan poskissa. Hah, sitäpä tuo minunkin neitini pentuna harrasti. Koirat leikkivät n. 10-15 minuuttia keskenään, kunnes Nalaa rupesi ärsyttämään sen rääpäleen jatkuva näykkiminen, ja se vähän komensi toista, mutta eihän se napero mitään ymmärtänyt - kiersi emäntänsä ja syöksyi uudestaan kimppuun. Nala siirtyi sitten pitkään heinikkoon piiloon, jolloin pennun omistaja ymmärsi lopettaa leikin. Ensimmäistä kertaa IKINÄ Nala ei jaksanut riehua, yleensä se jää huutamaan muiden perään ja ärsyttää muita tarmokkuudellaan ja energisyydellään. Ihanaa, että joskus käy näinkin päin.
Käveltiin siinä hetki samaan suuntaan, kun he kuulivat ettei puistossa ollut muita, niin eivät halunneet sinne sitten "turhaan" mennä. Nala käveli hurjan ja jopa yllättävän rauhallisesti tien toisessa reunassa, kun se napero yritti hyökkäillä Nalan häntään kiinni ja hypätä selkään. Tiet erosivat, ja se pikkuinen jäi huutamaan meidän peräämme. Aww. Ehkä törmäämme vielä, se olisi mukavaa.

Edellisestä "treffihetkestä" oli kulunut vasta muutama minuutti, ja noin 200 metriä, kun vastaamme tuli mies ja pikkuinen tummanruskea shar-pei. I-H-A-N-A! Miten voikaan olla niin ruttuinen söpöläinen. Se oli noin vuoden ikäinen tomera nuorukainen (uros), ja oli erittäin kiinnostunut Nalasta. Hetki siinä sitten haisteltiin, vaikka Nala ei kyllä anna itseään kunnolla haistella. Ja taas sai neiti paljon kehuja silmistään, mies oli aivan myyty. Tuumasikin siinä sitten, että Nalasta saisi varmasti hyvän metsästyskoiran, kun siinä on huskyn lisäksi myös laikaa.. Kyllä juu, täähän lähtee tuulen mukana lentävien lehtienkin perään, ja kärpäsiäkin on mahtava metsästää. En tuota tietenkään ääneen sanonut, totesin vaan että kyllähän tää about kaiken liikkuvan perään lähtee oikein mielellään.

Vihdoinkin päästiin takaisin kotipihalle, ja huomasin että Nala oli pakahtua kuumuudesta (ensi kerralla pitää ottaa vesipullo mukaan, jos ei muuten, niin heitän sen päälle sitä vettä), joten päätin viedä muruseni hetkeksi varjoon nurmikolle makoilemaan. Ja siihenhän se asettui, kukkien haistelun jälkeen. Viileä nurmikko varmasti suorastaan hyväili Nalaa, niin tyytyväiseltä se näytti siinä makoillessaan. Ja sen uskon. Meinasin itsekin käydä pötkölleni siihen. Hetken levättyämme, ja pihan liikennettä seurattuamme menimme kotiin, vaivalloisesti kolmanteen kerrokseen. Nala sai kupillisen jääkylmää vettä, ja meni sitten tyytyväisenä nukkumaan. Loppupäivä menikin nukkuessa ulkoiluja lukuunottamatta (Nalalla).

-Suvi-

Krokoleikkejä

Saatoinpa joskus aikaisemmin mainita Nalan krokotiililelusta, joka on mun entinen, mäkkäristä saatu minimaalinen pehmolelu. Tässä olis pari kuvaa, kun Nala sillä leikkii (koska kuvat on niin kivoja, ja koska en nyt vielä tähän aikaan kekkaa mitään erikoista kirjoteltavaa).

Äitii.. leikitään krokolla.. Pliiiiss..

Ei tää oo yhtään kiva leikki..

Huono koiranomistaja

Osottauduin tänään varmasti monen (kenties fanaattisen) koiranomistajan mielestä todella surkeaksi "lajitoveriksi", kun en ollut jämpti johtaja Nalan suhteen.

Annoin sille sellaisen luisen, rouhetta sisältävän amerikkalaisen jalkapallon mallisen herkun. Siinä hetki sillä leikittiin Nalan "juttelumuristessa" ja mölistessä minulle ja koko maailmalle, sitten se meni yksikseen peuhaamaan sen kanssa sänkyyn möyhien peitot, tyynyt ja lakanat uuteen uskoon ja järjestykseen. Lopulta se kantoi väsyneenä aarteensa minun luokse ja lösähti sen kanssa läheisyyteeni sohvan viereen lattialle, herkku kuitenkin varmassa ja tiukassa valvonnassa pään vieressä. Kaikki vaikutti olevan mallillaan ja maailmanrauha oli ylimmillään.

Sitten se alkoi: vahtiminen ja panikoiminen pienimmästäkin liikkeestä, tietäen, että aarre on olemassa. Sitä Nala ei taas hetkeen ollut tehnyt. Tuntuu että nyt ollaan menty takapakkia taas ihan kaiken suhteen, sekä ulkona että sisällä. Suurena plussana kuitenkin mainittava lenkillä tapahtunut ihme, kun Nala havaitsi alakerran nartun pihalla ja valpastui hyökätäkseen sitä kohti, kun "tökkäsin" sitä kylkeen, ja se rauhoittui, vilkaisi minuun ja jatkoi matkaa. Rapun ovella kuitenkin piti vielä vähän kyttäillä.
Mutta siihen aarteen vahtimiseen.. Minun noustessa sohvalta Nala panikoi, otti herkkunsa äkkiä suuhun ja syöksyi sen kanssa olohuoneen pöydän alle turvaan, ettei vaan mamma syö sitä. Huoh. Siinä vaiheessa pidin vaan pienen palaverin Nalan kanssa ja annoin olla.

Tämä kuitenkin toistui. Toisella kertaa, josta saman moiseen tilanteeseen johtanutta tapahtumasarjaa en saa millään päähäni, minulla meni hermot ja menin ottamaan kyseisen luupallon neidiltä pois, jota se hautoi päänsä alla. Tyty päätti sitten päästää ilmoille vaimeaa murinaa, joka ei ollut enää leikkisää keskustelua, vaan hiljaista varoittamista (joka ei kuitenkaan ollut vielä sellaista, että koira kävisi käteen kiinni). Tämän lisänä huomasin pientä huulivibraa, eli pienen pientä kulmien nostelua. Tartuin Nalaa niskasta kiinni ja vedin sen pois sieltä pöydän alta, saaden kovemman lyhytkestoisen ja selvästi ärsytystä ilmaisevan murahduksen, jota seurasikin sitten pieni selkäsauna (ei mitään fyysistä huulesta nippaamista lukuunottamatta, en ole mikään eläinrääkkääjä) ja käskytys eteiseen omalle paikalle. Miettiköön siellä hieman asioita, vaikka ei se mitään mietikään. Luu lensi kaappiin. Tämä toimikoon nyt rangaistuksena. Luuta se ei enää edes muistanut saati kaivannut.

Omalle paikalleen komennon saaneena Nala ei saanut tapansa mukaan tulla edes parvekkeelle minun ja mieheni sinne mennessä hengittelemään raikasta kesäilmaa. Siirtyessäni makkariin (siellä on viileämpi olla kuin olkkarissa), huomasin ehkä 20 minuutin päästä Nalan sluibailevan ja hiippailevan kohti minua ja sänkyä, jossa makoilin elektronisen viihdekeskukseni kanssa, luulevan olevana täysin huomaamaton kuin pieni muurahainen metsäpolulla.. Siihen se tyynen rauhallisesti nousi viereeni painautuen ihan jalkoihini kiinni nukkumaan. Enkä raaskinut sitä ajaa siitä pois sen näkiessä unia jalat vipattaen ja pientä vikinää päästäen. Olihan minun rakkauteni nyt aivan liian söpö. Rangaistus oli kestänyt aivan liian kauan pikkuiselleni. En minä sitä kuitenkaan mitenkään huomioinut, enkä reagoinut sen huomionhakuihin sen kääntyessä selälleen rapsutuksia vailla, kiehnäämällä jalkojani vasten tai nostelemalla päätään ihmetellen, kun mikään ei tehonnut.. En minä kuitenkaan aivan kokonaan ollut leppynyt, vaikka toinen niin söpö onkin, mutta en osaa kuitenkaan olla myöskään aivan sydämetön.

-Suvi-

Lettukestit tappoyrityksen jälkeen

Aamulenkillä oli vauhdikasta, ulkomaailman kasvusto (= punkkiparatiisi) on valtava näin kesäisin, ja siellä on ihana rymytä! Siinä meni kasaan heinät ja voikukat, ja pari pusikon risuakin taisin katkoa rymistellessäni tuossa kauniissa maastossa.. Käytiin mamman kanssa etsimässä minulle tennispalloja, mutta niitä ei löytynytkään :( en ymmärrä, viime vuonna niitä oli hurjasti, onko joku vienyt minulle tarkoitetut pallot? No, pallot sikseen, heinä maistui hyvältä, ja kovasti olisin ruusupensaaseenkin tahtonut loikata, mutta äitini ei jostain syytä päästänyt, ihme tyyppi.. Se sanoi, että minua kuulemma sattuisi, mutta eihän minua satu koskaan :) äitini kutsuukin minua superkoiraksi (siitä lisää kenties myöhemmin)! Ruusupensaan sijaan tyydyin sitten nyppimään voikukkia. Pitäähän niitäkin jonkun hieman karsia, etteivät aivan valtaa koko maisemaa, sillä ei keltainen maa olisi kiva. Mielummin vaikka pinkkiä ja sinistä, niistä väreistä äitinikin pitää :)
Lenkiltä palatessamme meinasin kiskaista mammani kumoon, kun näin jonkin oudon pörröisen otuksen kipittävän kotimme edustalla - se oli lokinpoikanen! Olisin niin mielelläni vähän tutkinut sitä, mutta en saanut lupaa, ja kaiken huipuksi poikasen emo hyökkäsi kimppuumme kiljuen kuin tapettava sika. Ja minä kun olisin vain halunnut vähän tutkia tuota pörrökasaa, ja ehkä hieman leikkiä sillä/sen kanssa. Siinä mentiin sitten aika kovaa, kun se emolokki hyökkäsi, mammakin joutui melkein kyykyssä juoksemaan. Varsinainen kamikaze -hyökkäys!

Lenkin jälkeen minut myrkytettiin. JULMAA! Niskaani ja häntäni tyveen laitettiin jotain ihme litkua, kuulemma punkkimyrkkyä. En ymmärrä, miksi minut myrkytettiin. Tapahtuuko minulle nyt jotain erikoista? Oli siinä kyllä mun ihmsivanhemmilla hommaa, kun en oikein ollut samaa mieltä tästä myrkytystouhusta. Rimpuilin ja kääntyilin, yritin heittäytyä selälleni ja itkukin pääsi. Kamalaa tuollainen, en pitänyt siitä lainkaan, enkä halua enää kokaan leikkiä tuollaista. Kovasti se mamma kuitenkin hiljaa mutisi, että uusinta otetaan kuukauden päästä.. Ei varmasti, jos se on minusta kiinni!

Tänään sain maistaa ensimmäisen kerran aitoa lettua! Plättyjä, niin kuin Pelle Hermanni ilmaisi joskus taannoin (mammani mukaan).. Hyvällä ruokahalulla pistelin kokonaisen letun poskeeni, mutta sitten tulikin oksennus, en tiedä johtuiko siitä ettei vatsani ole lettuihin tottunut, vai siitä että äitini ei ole kummoinen letuntekijä (ja oli se lettu himan raakakin). No, väliäkö sillä, oksentaminen helpotti kummasti ja piristyin heti, mutta mamma ei oikein innostunut, kun tyhjensin vatsani sohvatyynyn reunalle. Hups.. Sunnuntai-illan herkkuhetkeni (koirille tarkoitettuja herkkuja) kuulemma peruttiin, hmmph.. Tosin sain mä torstaina siankorvan, ja eilen vähän nameja. Ehkä selviän.
Toivottavasti sitten huomenna saan jotain hyvää, ja toivottavasti huono oloni on nyt poissa! Nyt menen kolistelemaan ruokakuppia, sillä voisin haluta vähän oikeaa ruokaa noiden lettujen sijaan!

T: Nala

PS. Kyllä mä mamman tekemistä pöperöistä tykkään!

Ampiaispaniikkeja ja nallekaipuu

Toissapäivänä Nala oli taas jotenkin hieman kipeä. Se oli todella levoton ja ravasi ympäri kämppää. Sit se tuli sohvan viereen pyörimään ja loikkas yhtäkkiä mun syliin. Siinä samassa huomasin, että sen posket oli turvonneet: FUCK, SE AIKOO OKSENTAA! Eikä muuten todellakaan tee sitä mun päälle. Siitä vauhdilla sit pinkasin pystyyn, otin koiraa niskasta kiinni ja lähdin viemään sitä vessaan (helpompi sieltä suihkulla huuhdella lattia puhtaaks), mut tää urvelopas laittaakin jarrut pohjaan, "minua et niskasta vedä.."! Päästiin sentään vessaan, ja sinnehän neiti sitten oksensi pariin otteeseen, huh. Mietiskelin siinä sitten, että onko tyty syönyt jotain omituista, ja selvisihän se: se oli repinyt roskapussin TAAS ja syönyt kananluita! Nyt oli tosin maistunut enemmän kananrasvainen leivinpaperi.. :/ toivottavasti selvitään pelkällä oksennuksella (ei ainakaan tähän mennessä ole muuta "vikaa" ilmennyt, vatsakin toimii hyvin). Nyt on roskikset hoidettu pois, ettei ne hemmetin luut enää houkuta.. Se on aina yhtä mukava ylläri kotiin tullessa huomata että roskat on ympäri kämppää - tällä kertaa ympäri keittiötä, oven takana jemmassa. Ensin sitä ehtii huokaista helpotuksesta, että tyttö on ollut ihan nätisti, mut sit ku avaa keittiön oven.. Silloin muutama kirosana kyllä lipsahtaa :) Pääasia kuitenkin, että Nala vaikuttaa nyt olevan ihan kunnossa.

Eilen aamulla täällä kotona oli varsinainen ampiaispaniikki - 2 kertaa! Yööökk, vihaan vihaan vihaan.. Nukuin sohvalla ja kuulin pörinää, avasin silmät ja se hirviö oli n. 5cm päässä mun silmistä! APUVA! Siinä kirkuminen ja kirosanat kuului niin, että varmasti naapuritkin heräsivät, jos olivat erehtyneet nukkumaan pidempään. Nala pinkas siinä samassa pystyyn väijymään ampiaista, ja mun mies nauroi mun paniikille, mut tappoi sen hirviön sitten lopulta. Huh, selvisin hengissä. No, eikö puolen tunnin päästä tää sama tapahtunut uudestaan! Ja eiku peitto korviin, hirvee kiljuminen ja paniikki, Nala patsastelemaan sohvan viereen ja mies tappopuuhiin :D Hyi, sen jälkeen niitä ällötyksiä ei onneks enää näkyny. Rupes kyllä vähän ketuttamaan, et aina just ku olin nukahtamassa, ni mun naaman edestä löytyi raidallinen tappaja (kyllä, mä pelkään niitä aivan tajuttoman paljon, vaikka yksikään ei ole mua koskaan pistänyt - ekä halua että pistääkään!). Oli se kyllä näkemisen arvoista, kun Nala pomppas metrin ilmaan heti kun mä päästin kiljaisun (tai ehkä pikemminkin karjaisun siihen aikaan aamusta) suustani.
Mun vahtihauva :) Päivä Nalalla menikin sitten ihan rauhassa, kun olin mieheni kanssa pelailemassa biljardia muutaman tunnin.
Tänään Nala oli ihana, kun olin lähdössä sen kanssa aamulenkille, ja käskin sen hakea pannan (ollaan harjoiteltu päivittäin), niin se juoksi riemuissaan eteiseen, mut palas ilman pantaa/hihnaa hölmistyneen näköisenä. Ihmettelin, että mikä nyt on, kun ei komento mennyt perille, ja käskin sitä pari kertaa uudestaan. Siinä se pyöri hämmentyneenä, ja lopulta pääsi itku. Voi toista! Menin eteiseen näyttääkseni sille hihnan, mutta en löytänytkään sitä! Mieheni oli sitä viimeksi käyttänyt, ja nyt se oli kadonnut.. Mitä ihmettä? Penkomisen jälkeen se löytyi lopulta hattuhyllyn päältä (eihän sitä sinne pidä laittaa!). No, siitäkös Nala riemastui, kun se vihdoin löytyi, ja nappasi sen mun kädestä rynnäten se suussa iloisesti olkkariin. "Jes, vihdoinkin mä löysin sen ja vien mammalle!"

Mun mies tekstas mulle, kun olin töissä, että onko Nalalla pehmolelunallea, jolla on kädet ommeltu yhteen, ja tasku (samanlainen kuin kenguruilla).. En saanut päähäni mitä se tarkoitti vaikka kuinka mietin.. Jäi se tasku häiritsemään, kun sen jotenkin muistin.. Ja sittenhän se pamahti mun mieleen! Mun H&M -lahjakorttinalle! Fuck. Nala oli ottanut sen yhdestä ruskeasta kannellisesta laatikosta, ja kanniskellut sitä ympäriinsä. En ymmärrä, miten se oli tajunnut sinne laatikkoon kurkistaa, ja miten se oli ottanut vaan sen, kun siellä oli kauratyyny, pörrösukat, omenasipsejä, multitabseja, kuivattuja hedelmiä ym. Luojan kiitos se ei ollut koskenut muuhun! Ei sillä nallella niin väliä, lahjakortti kuitenkin on mun lompakossa. Oli kuulemma tyty tullut kovin surulliseksi, kun ukko oli ottanu nallen pois siltä (mun käskystä, sanoin harkitsevani saako nala sen itselleen), voi toista. Mököttämäänkin oli ruvennut. Mun pieni herkkänahkainen hömelö :)

Mun tullessa kotiin Nala oli maastoutunut olkkarin pöydän taakse, pää pöydän alla. Tiesi kai, että oli tehnyt jotain väärää. Mut eipä tuo mua haitannut, kun ei ollut tuhonnut mitään. Itsepä sen laatikon olen siihen lattialle jättänyt. Kun menin avaamaan ko. laatikon ja tarkastamaan, ettei Nala ollut syönyt sieltä mitään sopimatonta, se raukka syöksyi kokonaan pöydän alle turvaan - mutta oli se riemu taas ylimmillään, kun kutsuinkin sen pois sieltä, eikä tullutkaan "selkäsaunaa". Hassu oli vaan kaivannut uutta lelua, ja ilmeisesti nähnyt nallen joskus siellä mun aukaistua tuon mysteerilaatikon.

Näihin nallemaisiin tunnelmiin:

-Suvi-

PS. Kyllä Nala nallensa sai.

KNÖLLIPOSTAUS (erittäin mielenkiintoista)

Oon tossa naureskellut Nalan kuolaamiselle. Se on ihan järkyttävää! Ulkona, jos se innostuu kovast jostain, tai vetää kovasti, sen suupielissä roikkuu sellaiset 5-10cm pitkän kuolaknöllit. En tajua, akka kuolaa enemmän kuin mun kaverin bokserit, haha! Olishan se kiva tietää, että mistä toikin johtuu.. Eikö se urpo vaan muista tai malta niellä välillä, kun on niin kiire? :D Huvittavaahan sitä on katsoa, näyttää ihan vampyyrilta, mutta siinä vaiheessa hauskuus yleensä loppuu, kun Nala päättää, että nyt olis hyvä aika pyyhkiä kuolat mamman jalkoihin! Toissapäivänä (jolloin kuvat otettu) lenkin jälkeen toi koira suorastaan vainosi mua xD käveli n. 5cm päässä mun jaloista koko ajan ja puski kuonolla, mä juoksin sitä karkuun ja kirosin et mee ny muualle pyyhkii ne knöllit, ni siitähän tuo innostu. Jatkoi kahta kauheemmin ja häntä heiluen! Koita siinä sit olla jämpti, kun meinaa samalla henki loppua, kun koko tilanne on niin huvittava. Lopulta toinen knölli läsähtikin lattialle, ja toisen tyty pyyhkäs sohvan reunaan (kiitos siitä, argh). Ja kaiken huipuks mä vielä vahingossa pyyhkäsin sen kuolan siitä sohvanreunasta omaan lahkeeseen ohi kävellessäni. Kauhee vaiva oli Nalalla saada se mun lahkeeseen, ja sit ku toivo oli jo menetetty, ni tyrin itse! Hahah, Nalan missio oli suoritettu. Ah, ihanaa. Enhän mä kuolattomia farkkuja enää osaisikaan pitää, se sanayhdistelmä ei kuulu mun sanavarastoon.
Mun kuolaturpa, knöllinaama, limaposki. :)

Ehkä mä en rupea enempää jauhamaan kuolasta, eiköhän se ole suurimmalle osalle koiranomistajista jo entuudestaan tuttua huttua, eikä siitä ehkä muitakaa kauheasti kiinnosta lukea. Mutta päätinpä jakaa tämän asian kanssanne. Piditte siitä tai ette. Been there, done that.

Näihin kuolaisiin tunnelmiin:

-Suvi-

Paratiisi aivan naapurissa?

Nala oli iloisesti yllättänyt, ja repinyt päivän aikana täyden jätesäkin palasiksi. Ja se piti viedä juuri tänään roskikseen, ettei näin tapahtuisi.. Olihan se jemmassa keittiön oven takana, mutta neiti oli ovelasti saanut raotettua ovea niin, että sai sitten pussin revittyä.. Ärh. No, näitä sattuu, eihän se maailmanloppu ole. Tulee mieleen Nalan pentuajat, kun se oli varmaan päivittäin jotain tuhonnut - milloin oli roskat revitty, milloin tiskirätti pilkottu, milloin johonkin lojumaan jääneitä vaatteita maisteltu tai lattialistoja/ovenkarmeja nakerrettu. Söihän tuo pentuna meidän parvekkeen ovestakin ihan hyvän kokoisen palan.. Jolloin saikin kutsumanimekseen TERMIITIN. Silloin meinasin kyllä toivosta luopua: "tuleeko tuosta koskaan kunnon koiraa?" Kunnon koirahan se on, mun rakas, mittaamattoman arvokas. Ei käytökseltään mitään eliittiä, mutta mulle maailman tärkein kuitenkin, mun ihana termiitti.. :)

Pyörähdin myös tänään (tässä vaiheessa blogin julkaisua lue EILEN) Megaeläimessä, joka oli muuttanut isompiin tiloihin, ja olihan muuten upeat tilat! Varmaan 10 kertaa suurempi kuin edellinen (no ehkei ihan, mutta mielettömän iso kuitenkin), ja tuotevalikoimaa löytyi jos jonkinlaista - varmasti kaikille jotakin. Ja se ihanuus: pakastealtaat täynnä ihanuuksia Nalalle! Päätinkin, että heti kun rahaa ropsahtaa tilille, säntää tämä tyttö ostamaan pakastimen täyteen ruokaa (ja kenties joitakin luita) Nalaa varten. Ainakin jauhettua lohta, voima mixiä ja kasvissosetta. Nyt, kun rahaa ei oikein ollut, lähti mukaan vain 10kpl siankorvia (5€, avajaistarjous!!). Kyllä on neiti niihinkin tyytyväinen. Olikin vanhat jo lopussa (ainakin melkein, eihän noita koskaan liikaa ole). Sormet syyhyää jo takaisin, äää.. Ostosreissun jälkeen käveleksin ympäriinsä, ja löysin aivan ihanan puiston - ja ihan täältä läheltä! Oli metsää, polkuja, hiekkateitä, kallioita.. Ja vielä koirapuistokin! Voi jehna, näillä main olen koko ikäni asunut, enkä tuota paratiisia ole ennen nähnyt :D Pitää tähän postaukseen laittaa liuta kuvia, mitä kännykällä napsin, vaikka ei kuvista sitä oikeaa näkymää saakaan selvennettyä teille muille.. Sinne pitää kyllä mennä jokin kaunis päivä kävelylle. Roskiksiakin siellä oli mukavasti (niitä kun ei stadissa kauheasti näy enää), varmaan 10-20m välein! Ei sitten kakkipusseja tarvitse kilometritolkulla kädessä pyöritellä, hah. Kenties suuntaamme sinne jo huomenna, jos on hyvä ilma.. Nala oli ihana, kun tulin kotiin. Ei ole varmaan koskaan niin riemuissaan tullut vastaan, ja kyllä sitä asiaa sitten suustakin pääsi. Kamala möliseminen ja pyöriminen, juttelumurinaa unohtamatta, ja lopulta neiti nousi minua vasten ja halasi. Aaw, yleensä se vaan tönii, mutta nyt se jäi siihen seisomaan tassut mun lantion molemmin puolin. Mun hassu. Voihan olla, että se haistoi mun kassissa olevat siankorvat, ja herkistyi sen takia xD Samapa tuo mulle.

Mua nyt vähän jäi korpeemaan, kun tossa iltalenkillä jolkotellessa näin kauempana täysin Nalan näköisen ja oloisen (=käytöksisen) koiran, enkä jaksanut juosta heitä kiinni udellakseni koirasta lisää. Jäin vaan pohtimaan, voisiko olla mahdollista, että joku Nalan sisaruksista olisi muuttanut näille kulmille? Se olisi niin huippua! Toivotaan, että törmätään vielä, että saan mun uteliaisuudelta mielenrauhan.. Kovasti se koira katseli meitä, ja Nalakin heitä. Jokin yhteys? Hope we'll see that!

Näihin karvaisiin (ja uteliaisiin) tunnelmiin päätämme tällä kertaa.

-Suvi-

PS. Hyvää kesäkuuta kaikille! Nyt se kesä sitten "virallisesti" alkoi, vaikkakin mulla se alkaa vasta heinäkuun puolella. :)

^ Sievä koirapuisto! ^

Last but not least.. Huippukeksintö! Miksei näitä ole joka puistossa? Koirankakkapussilaatikko, ja sen alla roskis, mihin täydet pussit voi laittaa! Tosin nyt ei kyllä ollut roskapussia, eikä kakkapussejakaan tarjolla.. Vois ehkä kulkiessaan viedä sinne roskapussin :)