muuta ennen lenkille lähtöä (haen kaapista nameja taskuun tms yhtä hyödyllistä).Alku oli hieman kankeaa, kun Nala ei suostunut ottamaan edes pantaa tai hihnaa suuhunsa, ei ollut tottunut sellaiseen. Siinä se mun into vähän lopahti, kun ei homma lähtenyt rullaamaan, ja niin se koko asia hetkellisesti unohtui. Huhtikuun lopussa kokeilin taas pari kertaa, jolloin Nala vihdoin suostui ottamaan hihna suuhunsa, mutta tiputti sen hetken päästä lattialle. Tämä oli jo loistava alku, mutta kiireiltäni se sitten taas jäi.
Toissapäivänä sitten päätin, että nyt sen opetan, kun olin niin väsynyt (yölenkin aika), etten millään meinannut saada itseäni liikkeelle! Kuinka kätevää, jos Nala toisi minulle hihnan, jolloin minun olisi pakko nousta! En sitä tietenkään siinä ruvennut opettamaan väsyneenä, mutta asia jäi niin palavasti kytemään päähän, että eilen oli pakko opettaa kunnolla. Ja kyllähän neiti sen nyt tuo, mutta menestys on vielä vähän vaihtelevaa. Eilen se onnistui joka kerta, kunhan vain itse olin samassa huoneessa kuin hihna, ja osoitin sitä. Tänään olin olkkarissa, ja Nala haki sen minulle eteisestä, jes (voitto!). Ensin harjoiteltiin kyllä niin, että kävelin eteiseen näyttämään hihnan, sanoin nalalle "hae panta", ja juoksin olkkariin - koira juoksi perässäni hihna suussaan :) Naksautus ja palkkio. Ja lopulta se haki sen ihan omin avuin, ilman että minun tarvitsi mennä erikseen sitä hihnaa osoittamaan. Homma piti kuitenkin lopettaa, sillä Nala rupesi ottamaan homman vähän liian leikkinä, ja riepomaan hihnaa suussaan, ja kun otin pannasta kiinni, se rupesi vetämään hihnasta, niin kuin vetolelua. Haha, on se kyllä suloinen.. Niin se vaan oppii, vaikka epäileviä henkilöitä on riittänyt (no onhan tuo vähän ADHD ja malttamaton kaiken suhteen). Pääasia on, että saan puuhastella jotain mukavaa yhdessä koirani kanssa, joka kaiken lisäksi syventää meidän keskinäistä suhdettamme. Mun ihana hömelö.
Hihnatemppuilun jälkeen lähdettiin käymään pienellä lenkillä, ja tuttuun tapaan Nalan vauhti oli kova. Meinattiin yhdessä pusikkoonkin rysähtää, kun minä olin omissa ajatuksissani, ja Nala äkkäsi jonkun rastaan (tai minkä lie elävän olennon) pusikon alla rapistelemassa kuivien lehtien seassa. Hyvä ettei käsi irronnut, oli se sen verran voimakas yhtäkkinen kiskaisu, mutta hengissä selvittiin ja matkaa jatkettiin. Loppulenkki menikin ihan rauhallisesti kukkia haistellen ja heinää maistellen. Rapussa vielä harjoiteltiin sivulletuloa, ja toista uutta asiaa, minun taakseni menemistä. Tavoitteenani on saada Nala menemään taakseni istumaan (kuono osoittamaan vasemmalle tai eteenpäin, ei se ole niin justiinsa) "taakse" -käskystä. Tuskin siitä mitään hyötyä on, mutta turhantärkeät taidotkin ovat tärkeitä. Onhan se mukavaa ja suloista, että koira osaa kaikenmoista hyödyllistä ja ei-niin-hyödyllistä. Sivulle- ja taakse -käskyissä Nala on hieman malttamaton, mutta onnistuu yleensä parin kerran toistamisen jälkeen. Eilen onnistui kyllä iltalenkillä molemmat ensimmäisellä kerralla! Sitten kun se vielä oppisi katsomaan mua, eikä vilkuilemaan sekunnin välein mun kättä, mua silmiin, mun kättä, mua silmiin.. No, pikkuvirheitä.
Mun kaveri antoi mulle eilen haasteen: jos saan opetettua sen toisen bokserin antamaan tassua käskystä, niin oon kingi :D Pitääkin kokeilla sitä ensi kerralla, kun satun sen kämpille menemään. Bokserin (rodun) tuntien vaarana voi kyllä olla, että saan turpaani, jos tarpeeksi jankutan. Haha, mutta ei se mitään. Se on koiraelämää se. Ei haukku haavaa tee, mutta kynnet saattavat tehdä. On se Nalakin mua muutaman kerran turpaan vetässy, tai takajalalla pamauttanut silmään, niin en mä pienestä säikähdä ;) Varo vaan J, vielä sun bosseri ojentaa sen tassunsa!
Seuraavaksi ajattelin opettaa Nalalle taas jotain turhantärkeää, mutta suloista ja mukavaa: haluan sen oppivan kumartamaan! Jee, sitä odotellessa siis. Mutta ensin opetellaan lisää hihnan tuomista ja taakse menemistä.
Nalalta kaikille paljon pusuja, ja ensi kertaan!
-Suvi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti